1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Japani lopettaa Afganistanin operaation

Japani lopettaa osallistumisensa Yhdysvaltain johtamaan sotilasoperaatioon Afganistanissa. Japanin puolustusministeri Shigeru Ishiba ilmoitti Tokiossa, että Japani vetää operaatiota tukeneet laivaston aluksensa kotiin. Japani on toimittanut polttoainetta amerikkalaisille ja muille ulkomaisille sota-aluksille Afganistanissa vuodesta 2001 asti.

Japanin operaatio päättyy tänään, koska maan oppositio ei hyväksynyt hankkeelle jatkoa. Afganistanin sotilasoperaatiota vastustava oppositio vahvisti asemaansa Japanin parlamentissa heinäkuun vaaleissa. Opposition mielestä Japanin osallistuminen sotilastoimintaan rikkoo maan pasifistista perustuslakia.

Pääministeri Yasuo Fukuda kannattaa Japanin Afganistanin tukioperaation jatkamista. Fukuda yrittää saada läpi uutta lakia, joka mahdollistaisi edelleen rajoitetun osallistumisen Afganistanin kansainväliseen operaatioon.

Tyynellämerellä on tällä hetkellä kaksi japaninlaisalusta, joissa on yhteensä 340 sotilasta. Alusten kotimatka kestää kolmisen viikkoa.

Japani lisää siviilitukea

Japani aikoo sotilasoperaatiosta vetäytymisen jälkeen lisätä siviiliapua Afganistanille. Hallituksen edustaja Nobutaka Machimura sanoo, että eri ministeriöt selvittävät nyt tuen konkreettista jakamista.

Machimuran mukaan Japani voisi avustaa esimerkiksi afganistanilaisia pakolaisia, jotka ovat joutuneet palaamaan sotaa käyvään kotimaahansa Iranista ja Pakistanista. Japani harkitsee myös avun lisäämistä Pakistanille.

Kehitysavun antaminen on toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä ollut Japanin ulkopolitiikan tukiranka. Oikeistolaiset hallitukset ovat viime vuosina kuitenkin lisänneet Japanin sotilaallista roolia maailmalla. Toisen maailmansodan jälkeen laadittu Japanin perustuslaki rajoittaa yhä maan sotilaallista toimintaa.