Rusin huti

Alpo Rusi markkinoi tiistaina uutta kirjaansa. Median lainalaisuudet erinomaisesti tuntevana hän osaa hyödyntää taitavasti tiedotusvälineiden uutisnälkää, niin nytkin.

kulttuuri

Leimakirves humahti nyt presidentti Mauno Koiviston otsaan. Rusi epäili, että Koivisto olisi vuonna 1970 syyllistynyt maanpetokseen kertoessaan Ruotsin Helsingin-lähettiläälle salaista tietoa Neuvostoliiton hallituksen kannasta pohjoismaiseen talousliittoon eli Nordekiin.

Syytös on vakava, sillä maanpetoksesta on säännökset rikoslaissa. Syyteoikeus maanpetoksesta ei välttämättä vanhene koskaan.

Törmäsin Koiviston "maanpetokseen" ensi kerran 1990-luvun loppupuolella penkoessani Britannian kansallisarkistossa Downing Street 10:n papereita. Eräässä kellastuneessa muistiossa kerrottiin Ruotsin pääministerin Olof Palmen kuiskanneen Lontoossa isännilleen, mitä Koivisto oli vähän aiemmin kertonut Nordekista. Muistamani mukaan tieto luokiteltiin huippusalaiseksi - ei välttämättä siksi, että kyseinen tieto olisi ollut odottamaton pommi, vaan todennäköisesti siksi, että Suomen asemaa ei ollut viisasta haavoittaa puhumalla Neuvostoliiton mielenilmauksesta laajalle piirille saati puolijulkisesti tai avoimesti.

Muistio oli kieltämättä kiehtova ja pani mielikuvituksen hyrräämään. Pohdin, olisiko Koivisto vuotanut Ruotsille valtiosalaisuuden ja jopa syyllistynyt johonkin rangaistavaan.

Aikani asiaa selviteltyäni luovuin hypoteesista. Siinä oli mielestäni ainakin kaksi heikkoutta, jotka horjuttivat ratkaisevalla tavalla "maanpetosepäilyä".

Ensinnäkin: Miten voisi osoittaa sen, että ulkopolitiikkaa johtanut presidentti Urho Kekkonen ei olisi antanut Koivistolle määräystä tiedon välittämisestä Ruotsiin tai antanut hänen harkittavakseen sellaista? Tätä vastakysymystä ei voisi vuosikymmenten jälkeen sulkea pois, eikä toisaalta mitenkään voisi osoittaa, että Kekkonen olisi kategorisesti määrännyt pääministerin pitämään tiedon salassa Ruotsilta.

Vaikka asiakirjat leimataan salaisiksi tai asiat määrätään salaisiksi, ylimmällä valtiojohdolla on leimoista ja määräyksistä huolimatta valta päättää, mikä todella on salaista ja keneltä se salataan. Absoluuttista salaisuutta ei ole olemassa kuin ehkä korkeintaan jonkin sotilaalliseen maanpuolustukseen liittyvän laitteen, varustuksen tai suunnitelman osalta, jos silloinkaan.

Maanpetosta koskevat säännökset ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden tarkoitus on taata ylimmälle valtiojohdolle toimintavapaudet, jotka rajaavat kompetentin valtiojohdon lain soveltamisen ulkopuolelle.

Toinen heikkous hypoteesissa oli se, että pääministeri Koivistolla hyvin todennäköisesti oli itselläänkin kompetenssi eli valta ja vapaus päättää Nordekia koskevien tietojen jakelusta. Hän oli keskeisesti mukana talousliittoa koskevissa keskusteluissa ja johti hallitusta. Luulisi, että jo vuonna 1970 pääministeri pystyi arvioimaan, mikä oli hyväksi Suomelle ja mikä ei. Jos pääministeri arvioi, että Ruotsin piti tietää Neuvostoliiton asennoituminen, turha siitä on muiden mukista.

En siis jaksa uskoa, että Rusi on aivan tosissaan, kun hän nyt epäilee Koivistoa maanpetoksesta. Tai jos sittenkin epäilee, pantakoon se heikentyneen harkintakyvyn aiheuttamaksi ajatuskatkokseksi.

Lähteet: Olli Ainola, YLE Uutiset