Ampumatapaukset kouluissa erittäin harvinaisia

Suomessa on sattunut parinkymmenen viime vuoden aikana ainakin yksi kouluammuskelutapaus Jokelan välikohtauksen lisäksi. Suomalaisilla on noin 1,6 miljoonaa ampuma-asetta.

Kotimaa

Vuonna 1989 Raumanmeren yläasteella sattuneessa ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä, kun koulun 14-vuotias poika ampui oppilastovereitaan käsiaseella. Motiivi ammuskeluun oli ilmeisesti koulukiusaaminen.

Myös muita järkyttäviä, nuorten miesten tekemiä surmatöitä on tehty viime vuosina.

Vuonna 2002 19-vuotias vantaalainen Petri Gerdt räjäytti rakentamansa teräs- ja lyijyhauleja sisältäneen pommin kauppakeskuksessa Vantaan Myyrmäessä. Räjähdyksessä kuoli seitsemän henkilöä ja 115 sai eriasteisia fyysisiä vammoja.

Mielenterveysongelmista kärsinyt 22-vuotias Mika Muranen puolestaan surmasi armeijalomallaan vuonna 1994 kolme ihmistä Kotkassa.

Suomalaisilla 1,6 miljoonaa asetta Sisäasianministeriön ylläpitämässä ampuma-aserekisterissä on noin 1 620 000 ampuma-asetta. Aserekisteriin on kirjattu yksityishenkilöiden sekä yksityisten yhteistöjen ja säätiöiden hallussa olevat ampuma-aseet. Aseen hallussapitoluvan haltijoita on Suomessa on 650 000. Noin 12 prosentilla suomalaisista on ampuma-ase. Noin 60 prosenttia hallussapitoluvista annetaan metsästysperusteella. Ampuma-aseen hallussapitolupaa ei Suomessa saa itsensä suojelemiseen.

Luvattomia ampuma-aseita on sisäasianministeriön mukaan arviolta enintään kymmeniä tuhansia. Puolustusvoimien ampuma-aseet ovat puolustusvoimien omassa hallussa.

Lähteet: YLE Uutiset