1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Valaiden laulun salat ratkeamassa

Australialaiset tutkijat kertovat alkaneensa ymmärtää ryhävalaiden erilaisten äänien merkitystä. He kertovat tunnistaneensa muun muassa urosten flirttailun ja äitien varoitushuudot poikasilleen.

luonto

Queenslandin yliopiston tutkimus perustuu äänityksiin, jotka tehtiin Australian itärannikolla ryhävalaiden muuttomatkoilla kolmen vuoden aikana. 660 nauhoituksesta kyettiin eristämään 34 erilaista murahdusta, vinkaisua ja pärinää, joista valaiden laulu muodostuu. Osasten määrä yllätti tutkijat.

Tutkija Rebecca Dunlop ei halua kutsua valaiden kommunikaatiota varsinaiseksi kieleksi, mutta hänen mukaansa yhteydet ihmisten kielenkäyttöön ovat ilmeiset.

Esimerkkinä hän kertoo, että urokset houkuttelevat naaraita pehmeillä kehräyksillä, mutta riidellessään keskenään naarasseurasta ne käyttävät kimeitä kirkaisuja.

Dunlop toivoo, että jatkotutkimukset antavat lisätietoa myös siitä, miten tutkat ja muut ihmisen aihueuttamat äänet vaikuttavat muuttaviin valaisiin.

Tutkimus on julkaistu Journal of the Acoustical Society of America -lehdessä.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi