Kaikki Jokelan ammuskelun uhrit tunnistettu

Kaikki Tuusulan ampumatapauksen kuolonuhrit on tunnistettu ja omaisille on ilmoitettu. Surmansa saivat 25-vuotias nainen, 43-vuotias nainen, 61-vuotias nainen, 16-vuotias mies, kaksi 17-vuotiasta miestä sekä kaksi 18-vuotiasta miestä. Surmansa saaneista kaksi oli koulun henkilökuntaa, rehtori ja terveydenhoitaja. Loput uhreista olivat oppilaita.

Kotimaa

Ammuskelussa sai surmansa kuusi oppilasta. Lisäksi ammuskelija, 18-vuotias Pekka-Eric Auvinen, menehtyi itse aiheuttamiinsa vammoihin myöhemmin Töölön sairaalassa Helsingissä.

Kahdestatoista loukkaantuneesta yhdellä oli lieviä ampumavammoja, muut loukkaantuivat lievästi paon tai evakuoinnin yhteydessä.

Koulussa ammuttiin 69 laukausta Poliisi on laskenut ampujan ampuneen kaikkiaan 69 laukausta, minkä lisäksi hänellä oli mukanaan vielä yli 300 patruunaa. Hän myös yritti sytyttää koulun tuleen. Poliisin tietojen mukaan kaikkia uhreja oli ammuttu useita kertoja muun muassa pään seudulle tai ylävartaloon. Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä myös, ettei uhrien pelastamiseksi ollut mitään tehtävissä. Poliisin mukaan ammuskelu oli enimmäkseen satunnaista, vaikka ampuja ei ampunut kaikkia kohtaamiaan. Ampuja on jättänyt jälkeensä itsemurhaviestin, jossa hän jätti jäähyväiset omaisilleen. Poliisin mukaan viestissä oli myös yhteiskuntavastaista tekstiä. Poliisi kertoo myös, että ampuja toimi yksin. Lisäksi poliisi arvelee, että ampuja suunnitteli kaiken tarkasti etukäteen. Ampuja oli muun muassa valellut koulun seiniä nesteellä, jota hän oli yrittänyt sytyttää tuleen. Rikospaikkatutkinta Jokelan koulukeskuksessa jatkuu yhä. YLE Uutiset