Halonen ilmaisi jälleen osanottonsa

Tasavallan presidentti Tarja Halonen ilmaisi jälleen torstaina osanottonsa Jokelan kouluammuskelun uhrien omaisille. Helsingin tuomiokirkossa päivällä pidetyn muistotilaisuuden jälkeen presidentti sanoi olevansa mukana surussa ja toivovansa, että elämä voittaa aikanaan.

Kotimaa

Halonen kertoi myös vaikuttuneensa siitä, miten kouluyhteisön jäsenet tukivat toinen toisiaan vaikealla hetkellä.

- Surun keskellä minulla on ihailun ja kunnioituksen tunne siitä, miten tämä kouluyhteisö käyttäytyi. Miten opettajat ja oppilaat kuitenkin pystyivät tällaisena vaikeana hetkenä olemaan hyvin läheinen yhteisö toinen toisilleen. Se antaa tulevaisuutta varten meille hyvin paljon, koska koulu on kuitenkin se paikka, johon nämä nuoret ja muut nuoret ovat tänään ja tästä eteenpäin menossa, Halonen sanoi.

Halosen mukaan hallituksen jäsenet ovat jo pohtineet nuorten mielenterveysmäärärahojen korottamista. Presidentti sanoi uskovansa, että myös aselain mahdollista tiukentamista nuorten osalta pohditaan.

Poliisin toimintaa Halonen ei halunnut kommentoida.

YLE Uutiset