Potilasturvalaki määräisi tehyläisiä töihin

Hallitus esittää potilasturvallisuuden varmistamiseksi lakia, jolla terveydenhuollon ammattihenkilö voidaan määrätä työhön siitä riippumatta, onko hän irtisanoutunut, muusta syystä työelämän ulkopuolella vai töissä muualla. Esityksen mukaan tarkoituksena on, että työhön määrättävät olisivat ensisijassa työtaistelun vuoksi irtisanoutuneita. Tehyn puheenjohtajan Jaana Laitinen-Pesolan mukaan hoitajien työkiista ei ratkea lainsäädännöllä vaan rahalla.

Kotimaa

Myös juuri eläkkeellä jääneitä voitaisiin määrätä töihin. Työstä kieltäytyminen johtaisi sakkoihin.

Määräaikaisen lain turvin voitaisiin myös poiketa tavanomaisista työaikasäännöksistä ja ohittaa ylitöiden enimmäismäärät.

Määräyksen työhön määräämisestä voisi antaa lääninhallitus. Se voitaisiin tehdä myös henkilön tahdon vastaisesti. Hallituksen mukaan esitys rajoittaisi useita perustuslain mukaisia perusoikeuksia, mm. oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen.

Potilasturvatyöhön määrättävien lukumäärää ei voi hallituksen mukaan määritellä ennakolta täsmällisesti. Arviolta määrä olisi 10 - 20 prosenttia työtaistelun piirissä olevista.

Esityksen mukaan potilasturvatyöhön määrätyillä henkilöillä olisi oikeus saada työstä tavanomaista palkkaa korkeampi palkkio. Työhön määrätyn palkan pitäisi olla vähintään 1,3-kertainen verrattuna vastaavan työn tavalliseen palkkaan.

Potilasturvalain tarkoituksena on taata potilaiden henki ja turvallisuus siinä tilanteessa, että hoitajien joukkoirtisanoutumiset toteutuvat. Sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan jo ensimmäisten tuntien aikana saattaisi kuolla useita ihmisiä.

Eduskunta käsitteli lakiesitystä perjantain täysistunnossaan. Tätä ennen valtioneuvosto oli koolla ylimääräisessä istunnossa ennen yhdeltätoista alkanutta presidentin esittelyä.

Lakiesitys merkitsee Vanhasen mukaan sitä, että eduskunta asettaa sairaaloissa olevien potilaiden hengen muiden arvojen edelle.

Poikkeuksellinen laki on tarkoitus saada valmiiksi eduskunnassa ensi viikon perjantaihin mennessä. Suurin oppositiopuolue, sosiaalidemokraatit, suhtautuu kriittisesti pakkolakiin.

Laitinen-Pesola: Työkiista ei ratkea lainsäädännöllä Tehyn puheenjohtajan Jaana Laitinen-Pesolan mukaan hoitajien työkiista ei ratkea lainsäädännöllä vaan rahalla. Laitinen-Pesola sanoo, että Tehyn kenttä on hermostunut lakiesityksestä, jonka mukaan viranomaiset voivat määrätä ammattilaisia töihin joukkoirtisanoutumisten toteutuessa. Laitinen-Pesola arvioi, että tilanne saattaa vaikuttaa myös sovittelulautakunnan työhön. Neuvotteluissa on tapahtunut jonkin verran edistystä, mutta töitä on paljon edessä, hän sanoo. Lain läpivienti kestänee viikon

Hallituksen esittämän potilasturvalain käsittely alkoi perjantaina valiokuntien yhteiskuulemisella ja puolituntisella lähetekeskustelulla eduskunnan suuressa salissa.

Lauantaina eivät valiokunnat ole koolla, mutta sunnuntaina vuorossa ovat seuraavat kokoukset: klo 14 perustuslakivaliokunta, klo 15 työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ja klo 19 sosiaali- ja terveysvaliokunta.

Vahvistamattoman aikataulun mukaan lakiesityksen ensimmäinen käsittely on ensi viikon maanantaina ja toinen käsittely torstaina. Laki pyritään saamaan vahvistettua ja vietyä presidentin esittelyn perjantaina.

Lähteet: YLE Uutiset