1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

MTV:tä arvostellaan eurooppalaisten bändien unohtamisesta

Musiikkikanava MTV:tä arvostellaan eurooppalaisen musiikin heikosta näkyvyydestä kanavalla. Levy-yhtiöt ovat kritisoineet muun muassa MTV:n marraskuun alussa järjestämää Europe Music Awards -tapahtumaa, koska sen esiintyjistä valtaosa oli pohjoisamerikkalaisia.

viihde

Myös sadasta kanavan tänä vuonna eniten soittamasta albumista vain 27 oli eurooppalaisia, näistäkin 19 Iso-Britannista tai Irlannista. Ainoa kymmenen soitetuimman levyn joukkoon kanavalla yltänyt eurooppalainen levy oli Mikan Grace Kelly.

Euroopan musiikkiteollisuuden edustajat ovat vaatineet, että kanavan pitäisi tukea nykyistä enemmän uusia paikallisia bändejä.

Reuters, Billboard

Lue seuraavaksi