1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Espanjalaispilapiirtäjille sakot kuninkaallisten loukkaamisesta

Kaksi espanjalaista pilapiirtäjää on tuomittu syyllisiksi kuningasperheen loukkaamisesta. Molemmat pilapiirtäjät saivat 3 000 euron sakot.

kulttuuri

Tuomio tuli pilakuvasta, jossa kruununprinssi Felipe ja hänen vaimonsa Letizia harrastivat seksiä. Piirros julkaistiin heinäkuussa satiirisen aikakauslehden El Juevesin etusivulla. Julkaisu vedettiin poliiisin käskystä pois myyntipisteistä ympäri Espanjaa.

Tuomarin mukaan pilapiirtäjät olivat panetelleet kuningasperhettä mitä tarpeettomimmalla tavalla.

- Tajuatko, että jos tulet raskaaksi, tätä lähempänä työntekoa en ole ollut koko elämässäni, kruununprinssi sanoi pilakuvassa.

Lausahdus viittasi Espanjan hallituksen ilmoitukseen, jonka mukaan hallitus maksaisi espanjalaisille pariskunnille jokaisesta uudesta lapsesta.

Kuningasperheen herjaamisesta voi Espanjassa saada jopa kaksi vuotta vankeutta.

Oikeudenkäynnin aikana pilapiirtäjät kiistivät tehneensä mitään väärää ja sanoivat kuvanneensa kuninkaallisia piirroksissaan useasti aiemmin. Toimittajien ammattiliitot ovat syyttäneet Espanjan oikeuslaitosta sananvapauden rajoittamisesta.

Lähteet: BBC

Lue seuraavaksi