Koreografi Maurice Béjart on kuollut

Maailmankuulu ranskalainen koreografi ja tanssija Maurice Béjart on kuollut. Nykytanssin eurooppalaisiin suuriin nimiin kuulunut Béjart johti viimeiset 20 vuotta Béjart Ballet Lausanne -tanssiryhmää. Hän kuoli Lausannessa Sveitsissä 80-vuotiaana.

kulttuuri

Béjart oli joutunut sairaalahoitoon viikko sitten sydän- ja munuaisvaivojen takia. Hänen kuolinsyytään ei ole kerrottu.

Maurice Béjart, alkuperäiseltä nimeltään Maurice Berger, syntyi Marseillessa vuonna 1927. Hän opiskeli Lontoossa ja Pariisissa ennen kuin hänestä tuli ekspressionismin johtava koreografi 1950-luvulla.

Béjart nosti ranskalaisen ja belgialaisen nykytanssin kukoistukseensa ja korosti miestanssijoiden osuutta baletissa. Elämänsä aikana hän teki kaikkiaan 250 balettikoreografiaa.

Béjart Ballet Lausanne harjoitteli parhaillaan Around the World in 80 Minutes -nimistä työtä, jonka ensi-illan on määrä olla joulukuun 20. päivä.

Lähteet: DPA, AFP