Jungner kommentoi YLE Radio Extremin jatkoa

Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner on kommentoinut YLE Radio Extremin jatkoa. Vakinaisen henkilökunnan irtisanominen ei ole Jungnerin mukaan YLE Radio Extremin kohdalla ajankohtaista.

kulttuuri

Säästöjä syntyy, jos kanavan jakelukustannukset jäävät pois. Mikäli näin tehdään, Extremistä tulisi internetkanava, Jungner sanoo.

Itse radio-ohjelmat lähetettäisiin tämän mallin mukaan osittain verkossa ja osittain FST5-kanavan kautta. FST5-tv-kanavalla on Jungnerin mukaan tilaa myös radiolle.

Jungner korostaa, että kyseessä on vasta ehdotus, johon hallintoneuvosto ottaa kantaa tiistaisessa tapaamisessaan.

Yleisradiossa etsitään uusia keinoja säästää yhtiön taloutta. Esillä on ollut mm. kolmen kanavan eli Radio Peilin, ruotsinkielisen Radio Extremin sekä digikanava YLE Extran lopettaminen.

Lähteet: YLE Uutiset