Ritva Valkama sai Helsingin kaupungin kulttuuripalkinnon

Näyttelijä Ritva Valkama on saanut Helsingin kaupungin tämänvuotisen kulttuuripalkinnon. Valkama palkittiin merkittävistä taiteellisista ansioistaan. Tunnustuksen arvo on 8 000 euroa.

kulttuuri

Palkintoperustelujen mukaan Ritva Valkama (s. 1932) on valovoimainen ja harvinaisen monipuolinen näyttelijä, joka on onnistunut tuomaan teatterin pariin myös uutta yleisöä.

Mittavan uran tehnyt Valkama on viime aikoina ollut mukana muun muassa Helsingin kaupunginteatterin menestysnäytelmässä Kvartetti sekä kahden hengen mustassa komediassa Täti ja minä, niin ikään Helsingin kaupunginteatterissa. Kulttuuripalkinnon lisäksi Helsingin kaupunki jakoi iltapäivällä vuoden 2007 henkilökohtaiset taideapurahat, joiden kokonaissumma oli 80 770 euroa.

Lähteet: YLE Uutiset