Hybridimoottorit myös busseihin ja takseihin

Hybridimoottorit ovat tulossa myös busseihin ja takseihin. Hybridimoottoreilla tavoitellaan pienempää kulutusta ja pienempiä hiilidioksidipäästöjä.

luonto

Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT on kehittänyt Suomen ensimmäisen linja-auton, jonka voimanlähteenä on sähkö- ja polttomoottorin yhdistelmä. Hybridibussilla on jo tehty myös ensimmäiset koeajot. Kabus-yhtiön rakentamalla hybridibussilla tavoitellaan tavallista bussia kolmanneksen pienempää kulutusta.

Projektipäällikkö Kimmo Erkkilä kertoo, että hybridibussi voi olla piankin sarjatuotannossa Lahdessa. Hybridibussin hinta on viidenneksen peruslinjuria kalliimpi, mutta polttoainekustannuksissa tulee siis huomattava säästö.

Nopeampaan yleistymiseen tarvitaan kuntapäättäjien ohjaavaa kättä. Yksi vaihtoehto on jo nyt Helsingissä käytössä oleva pisteytysjärjestelmä, jossa bussiyhtiö saa kilpailutustilanteessa etua ympäristöystävällisistä autoista.

Suomessa on hybriditakseja vain kourallinen. New Yorkissa Yhdysvalloissa sensijaan halutaan muuttaa koko taksiautokanta hybrideiksi. Kaupungin pormestarin tavoitteena on korvata kaikki 13 000 taksia hybrideillä viiden vuoden kuluessa. YLE Uutiset