Eduskunta lihotti hieman neljättä lisäbudjettia

Eduskunnassa on syntynyt sopu kuluvan vuoden neljänteen lisäbudjettiiin tehtävistä määrärahalisäyksistä. Valtiovarainvaliokunta osoittaa lisäyksiä tie- ja ratarahoihin, kuntien avustuksiin ja petovahinkojen korvaamiseen.

Kotimaa

Suurin yksittäinen lisäys, 15,5 miljoonaa euroa, tulee tienpidon määrärahoihin. Hallitus esitti tierahoihin 2,9 miljooonaa euroa joten tienpitoon tulee joulun alla yhteensä 18,4 miljoonan eron lisäys.

Eduskunta evästää käyttämään lisärahaa kevyen liikenteen väylien rakentamiseen ja pieniin alueellisiin investointeihin. Erikseen mainitaan Enontekiön Raittijärven erämaakylän polun kunnostus, joka maksaa 700 000 euroa. Raittijärven erämaakylään ei ole maantieyhteyttä vaan ainoa kulkuyhteys on noin 35 kilometriä pitkä, huonokuntoinen polku. Perusradanpitoon lisärahaa Perusradanpitoon valtiovarainvaliokunta lisää 6,5 miljoonaa euroa, joten tasoristeysten poistamiseen tuleva lisärahoitus nousee runsaaseen yhdeksään miljoonaan euroon. Rahoitusta kohdennetaan erityisesti rataosuuksilla Tornio-Kolari ja Parikkala-Joensuu olevien tasoristeyksien poistoon. Valiokunta huomauttaa, että tasoristeyksiä on edelleen erittäin paljon. Valtion rataverkolla niitä on noin 3 700, joista 750 on varustettu varoituslaittein. Tasoristeysonnettomuuksia tapahtuu vuosittain noin 50 mikä on suhteellisesti neljä kertaa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Kuntien harkinnanvaraisiin rahoitusavustuksiin valiokunta lisää 2 miljoonaa euroa hallituksen esittämän 3,5 miljonan euron lisäksi joten kunnille on joulukuussa jaossa 19 miljonaa euroa. Sisäministeriö valmistelee parhaillaan jakopäätöstä ja ennakoi, että avustusta myönnetään noin 50 kunnalle. Avustusta haki tänä vuonna 143 kuntaa yhteensä yli 140 miljoonan euron edestä. Petovahinkojen korvauksiin lisärahaa Petovahinkojen korvauksiin valiokunta lisää 330 000 euroa hallituksen aiemmin esittämän 800 000 euron lisäksi. Valiokunta arvioi, että porovahingot kasvanevat tänä vuonna yli 4 400 yksilöön eli runsaat tuhat suuremmaksi kuin viime vuonna. Petokorvauksiin varattiin tälle vuodelle alunperin 2, 3 miljoonaa euroa, mutta huonon laiduntalven jälkeen etenkin ahmat aiheuttivat jo alkutalvesta poikkeuksellisen paljon vahinkoa heikkokuntoisille poroille. Korvausrahaa voidaan käyttää myös hylkeiden aiheuttamien vahinkojen estämiseen. Eduskunta hyväksyy kuluvan vuoden neljännen lisäbudjetin lopullisesti täysistuntokäsittelyssä joulukuussa. YLE Uutiset