Petsamon ratahanke puoltaa Sallan radan avaamista

Lapin kauppakamarin mielestä norjalaisten haluama rautatieyhteys Kirkkoniemestä Murmanskiin tukisi myös Sallan ratahanketta. Toimitusjohtaja Timo Rautajoen mukaan norjalaisten hanke avaisi uuden tavarankuljetusreitin Lapin lisäksi koko Suomen teollisuudelle.

Kotimaa

Uutta rataa tarvittaisiin noin 70 kilometriä Kirkkoniemestä Petsamoon.

- Todennäköisesti norjalaiset rakentaisivat radalle venäläisen raideleveyden, joka sopii myös meidän junille, sanoo Rautajoki.

Rautajoki huomauttaa, että Suomessa tehdään ministeriötason selvitystä Imatran pohjoispuolella olevista uusista radoista, muun muassa Sallan radasta ja Soklin kaivosradasta. Hänen mukaansa Sallan radan avaaminen mahdollistaisi Suomen teollisuudelle uuden vientisataman Norjan Kirkkoniemessä.

Rautajoen mukaan kyse ei ole pelkästään Lapin, vaan koko Suomen edusta.

- Barentsinmeren alueella eli meidän lähialueella investoidaan yhteensä 43 - 45 miljardia euroa seuraavan 7 - 8 vuoden aikana. Yhtään kuljetusreittiä ei kulje Euroopan kautta alueelle, jossa valtavat energiahankkeet ovat jo käynnistyneet, Rautajoki toteaa.

Venäjällä Kirkkoniemen ratahanke ei ole saanut kannatusta, sillä alkuvuonna muun muassa Murmanskin maaherra asettui vastustamaan hanketta.

Lähteet: YLE Uutiset