Äärimmäiset sääilmiöt yleistyivät viime vuonna

Myrskyt, tulvat ja muut äärimmäiset sääilmiöt yleistyivät viime vuonna ja niissä kuoli edellisvuosia enemmän ihmisiä. Ympäristöjärjestön raportin mukaan äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamat talodelliset vahingot sen sijaan pienenivät selvästi viime vuonna.

luonto

Saksalaisen ympäristöjärjestö Germanwatchin raportin mukaan äärimmäisissä sääilmiöissä menehtyi viime vuonna liki 12 500 ihmistä, kun toissa vuonna uhreja oli noin 11 000 ja sitä edellisenä vuonna noin 12 000.

Viime vuonna rekisteröityjen äärimmäisten sääilmiöiden määrä puolestaan nousi yli 950:een edellisvuosien reilusta 700:sta. Raportti julkistettiin Indonesian Balilla järjestettävän ilmastokokouksen yhteydessä tänään.

Taloudellisten tuhojen arvioidaan viime vuonna jääneen noin 32 miljardiin euroon, kun vuonna 2005 säilmiöiden aiheuttamat taloudelliset tappiot kohosivat noin 146 miljardiin euroon.

Vuonna 2004 taloudellisten menetysten määräksi arvioitiin 64 miljardia euroa. Vuoden 2005 piikki johtuu hurrikaani Katarinan aiheuttamista laajoista tuhoista Yhdysvalloissa. Raportin tilastotiedot perustuvat vakuutusjätti Munich Re:n toimittamiin tietoihin.

Raportin mukaan äärimmäiset sääilmiöt eivät välttämättä ole yhteydessä ilmastonmuutokseen. Esimerkiksi sääilmiöissä kuolleiden määrän kasvu saattaa johtua siitä, että asutus leviää alueille, jotka ovat alttiimpia sääkatastrofeille, raportissa linjataan.

Ympäristöjärjestö listaa raportissaan lisäksi kymmenen maata, jotka kärsivät viime vuonna äärimmäisistä sääilmiöistä eniten. Pahimmin sääolot koettelivat Filippiinejä, Etelä-Koreaa, Indonesiaa, Vietnamia, Etiopiaa, Intiaa, Kiinaa, Afganistania, Yhdysvaltoja ja Romaniaa.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset