Italiassa rekkakuskien lakko uhkaa jo elintarvikkeiden saantia

Italiassa tiistaina toista päivää jatkunut rekka-auton kuljettajien lakko on tukkinut maan moottoriteitä ja uhkaa jo polttoaineen sekä elintarvikkeiden saantia.

Ulkomaat

Suurista italialaisyrityksistä muiden muassa autonvalmistaja Fiat joutui tiistaina sulkemaan kaikki viisi tehdastaan osien puutteen vuoksi. Kaikkia yhtiön 17 000:ta työntekijää kehotettiin jäämään kotiin. Tuhannet lakossa olevat rekka-autoilijat ovat protestoineet tukkimalla Italian moottoriteiden liikenteen autoillaan. Liikenne on ollut poikki muun muassa Rooman pohjoispuolella ja Ranskan vastaisella rajalla. Kuljettajat vaativat, että hallitus laskee dieselin hintaa ja nopeuttaa heidän palkanmaksuaan. Pääministeri Romano Prodi ei hyväksy lakkoa mutta on luvannut, että työntekijöiden edustajien kanssa neuvotellaan ongelmien ratkaisemiseksi. Italialainen työoikeustuomioistuin on jo todennut lakon laittomaksi ja kehottanut liikenneministeriötä määräämään kuljettajat takaisin töihin. Työntekijäosapuoli uhkaa lakon kestävän viisi vuorokautta. Päivittäistavarakaupoissa harmitellaan jo nyt kesken joulumyynnin alkaneen lakon vaikutuksia. Myös Italian polttoainevarastot alkavat ehtyä kuljetusten pysähdyttyä. Tiistaina aamupäivällä varastoista oli kulutettu jo 60 prosenttia, polttoainemyyjien järjestöstä kerrottiin. Reuters, AFP