Aggressiivi leviää suomen kielessä

Suomen kieleen on vakiintunut aggressiiviksi kutsuttu rakenne, kertoo tuore väitöstutkimus. Aggressiivi on usein kirosanoilla höystetty kieltolause ilman kieltoverbiä, esimerkiksi ' Tässä mitään töitä tehdä', ' Mä mitään kahvia haluu' tai ' Paskat siellä ketään oli.' Aggressiivi on suosittu erityisesti nuorten arkikielessä.

kulttuuri

Aggressiivi ilmaisee voimakasta tunnetta ja useimmiten närkästystä. Internetissä on kulkenut jo kohta kymmenen vuoden ajan kiertokirjevitsi, jossa kerrotaan aggressiivista:

"Aggressiivi taipuu persoonissa ja luvuissa ja kaikissa tempuksissa. Aggressiivin tunnus on toistaiseksi hyvin vaikeasti mihinkään sanaluokkaaan määriteltävissä oleva ' vittu'. Esimerkiksi ' vittumä jaksa mitään myydä' tai ' vittusä rupee mulle iniseen'." Tästä kiertokirjeparodiasta tuli lopulta yliopistonlehtori Lari Kotilaisen väitöstutkimuksen osa. Perjantaina Helsingin yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan mukaan aggressiivi ei ole mikään vitsi, sillä se on levinnyt koko kansan puheeseen, lehtiteksteihin, internetiin ja erityisesti nuorten arkikieleen. - ' Vittumä mitään tee' on yksi aggressiivin muoto, mutta nykykielessä ja ennenkin sitä on käytetty myös ilman kirosanaa. Esimerkiksi jopa Helsingin Sanomista olen löytänyt lauseen ' Siellä mitään neuvotella', kertoo Kotilainen. Aggressiivi on vanha tuttu etenkin Turun seudulla Tutkija Kotilainen vertasi tutkimuksessaan vanhoja murrenäytteitä internetin chat-keskusteluihin ja totesi, että kieltoverbin poisjättäminen on ollut mahdollista suomessa jo pitkään. Aggressiivia löytyy jopa sadan vuoden takaisista murreaineistoista, mutta sävy on niissä neutraalimpi ja kirosanat harvemmassa. - Aggressiivi on ollut yleinen esimerkiksi lounaismurteissa eli Turun seudulla. Ehka me saammekin syyttää aggressiivista turkulaisia, heittää Kotilainen. Aggressiivi on arkikielessä nyt suosionsa huipulla, mutta Kotilaisen mukaan kyse on muoti-ilmiöstä, jonka voimakkuus ja kiehtovuus vähenevät ajan myötä. Suomen kieliopista aggressiivi ei kuitenkaan katoa, kuten eivät kirosanatkaan. - Aggressiivi on suomen kielen kieliopin osa. Me emme voi päättää, mikä on kielioppia ja mikä ei. Jos ihmiset käyttävät jotain muotoa, se on osa kielioppia. Kokonaan toinen asia on, koska kirjakielen portinvartijat hyväksyvät aggressiivin, Kotilainen huomauttaa. Lari Kotilaisen väitöskirja Konstruktioiden dynamiikkaa tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina.

Lähteet: YLE Uutiset