Pimeys lisää leukemian riskiä

Auringonvalon puute ja influenssaepidemiat lisäävät akuutin leukemian riskiä. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan riski sairastua aikuisten yleisimpään akuuttiin leukemiaan, myeloblastileukemiaan, on suurin pimeänä vuodenaikana.

Kotimaa

Suurin riski on yli 65-vuotiailla.

Influenssaepidemiat lisäsivät leukemiatapauksia yhdeksän prosenttia valon määrästä riippumatta.

Nykykäsityksen mukaan leukemian syntyyn tarvitaan vähintään kaksi peräkkäistä mutaatiota.

Erikoislääkäri Timo Timonen Oulun yliopistollisesta sairaalasta esitti jo vuonna 1999 näkemyksen, jonka mukaan talven pimeyteen liittyvä D-vitamiinin puute johtaisi mutaation kautta piilevään leukemiaan. Samana tai seuraavana talvena sattuva influenssaepidemia aiheuttaisi toisen mutaation.

Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1964 - 2005 Suomen syöpärekisteriin ilmoitettuja aikuisten ja lasten akuutteja leukemiatapauksia, joita oli yhteensä 7 400.

Tutkimuksessa vertailtiin lisäksi Ilmatieteen laitoksen mittaamia auringon säteilymääriä Kansanterveyslaitoksen toteamiin influenssaepidemioihin.

Lasten yleisin leukemia, akuutti lymfoblastileukemia, ei liittynyt pimeyteen eikä epidemioihin. Tämä johtunee siitä, että Suomessa on vuodesta 1974 lähtien huolehdittu neuvoloissa lasten D-vitamiinin saannista.

Tutkimuksen on tehnyt Oulun yliopistollisen sairaalan erikoislääkäri Timo Timonen yhteistyössä professori Simo Näyhän, Tapani Koskelan ja Eero Pukkalan kanssa.

Tutkimustuloksen sisältävä artikkeli "Are sunlight deprivation and influenza epidemics associated with the onset of acute leukemia?" on julkaistu Haematologica/the Hematology Journal 2007 -lehdessä.

Lähteet: YLE Uutiset