Radiota kuunnellaan kolme tuntia päivässä

Radiota kuunnellaan keskimäärin kolme tuntia päivässä. Selvästi suosituin kanava on edelleen YLE Radio Suomi.

Kotimaa

Lähes joka toinen suomalainen kuuntelee viikon aikana YLE Radio Suomea tai sen maakuntaradioita. Kaupallisista radiokanavista kuunnelluin on Radio Nova, joka kerää 1,4 miljoonaa kuulijaa. Tiedot perustuvat Finnpanel Oy:n kansalliseen radiotutkimukseen, joka kartoitti radion kuuntelua syys - marraskuussa.

Radiota kuuntelee päivittäin neljä viidestä 9 vuotta täyttäneestä suomalaisesta. Keskimääräinen kuunteluaika päivittäin on 3 tuntia 11 minuuttia. Paikallisradioiden osuus kaikesta radion kuuntelusta on 10 prosenttia.

Finnpanelin tutkimus toteutetaan kuukausittan päiväkirjamenetelmällä. Syys - marraskuussa radiopäiväkirjaa piti 4774 henkilöä.

Lähteet: YLE Uutiset