YLE Extran ohjelmien kohtalo on selvinnyt

Musiikki-TV siirtyy vanhaan tapaan TV2:n myöhäisiltoihin. Live-musiikkitarjontaa siirretään puolestaan YLE Teemalle. Sen sijaan Extra Large -ohjelma lopetetaan. Sen jättämää aukkoa paikkaa Teemalla alkava uusi populaarikulttuuriin keskittyvä ohjelma.

viihde

Ylen uuden viikoittaisen populaarikulttuuriohjelman on määrä aloittaa keväällä, kertoo YLE Vision johtaja Ville Vilén.

- Tarkoitus on käynnistää Teeman profiiliin sopiva - enemmän aikuisyleisölle suunnattu - populaarikulttuurin viikoittainen ohjelma, joka kuitenkin ilmentyy päivittäin verkossa. Kyseessä on siis verkon ja viikoittaisen televisio-ohjelman yhdistelmä. Extra Large sellaisenaan loppuu, mutta uutta ohjelmaa tehdään osin samalla joukolla.

Ville Vilénin mukaan ratkaisuilla pyritään säilyttämään Yleisradion monipuolinen populaarikulttuuritarjonta.

- Live-tarjontaa tehdään edelleen, joka on tärkeä asia Ylen tehtävän kannalta. Samoin suomalaisten musiikkivideoiden esittäminen ja musiikkijournalismin tekeminen Musiikki-TV:n kautta. Vaikka ei sitä omaa kanavaa enää olekaan, niin kyllä näillä ratkaisuilla tarjontaa tulee olemaan.

Lähteet: YLE Uutiset