Hyasintti oli ensimmäinen joulukukka

Joulukukilla on yhtä pitkät perinteet suomalaisessa joulunvietossa kuin joulukuusella. Ensimmäinen suomalainen joulukukka oli hyasintti, jonka eräs kukkakauppias onnistui sipulista kasvattamaan. Joulukukan juuret ulottuvat Helsinkiin, 1870-luvulle.

kulttuuri

Helsingin yliopiston Kasvitieteellisessä puutarhassa on avautunut näyttely, joka esittelee joulukukkia eri aikakausilta.

Kukkakauppiaan onnistunut kokeilu Eduskuntatalon paikalla sijainneen maamme ensimmäisen kukkakaupan edessä tungeksi kaupunkilaisia 1870-luvun lopun joulunalusaikana ihastelemassa kukkivaa kasvia. Kauppias oli kasvattanut itse sipulista kasvin, jonka hän sai kukkimaan jopa keskellä talvea. Hyasintti oli siis ensimmäinen joulukukkamme. - Tarkka vuosiluku taisi olla 1879. Sehän oli helsinkiläisille erittäin suuri ihmetyksen aihe. Eräs kukkakauppias oli kasvattanut sen sipulista. 1870-1880 -luvulta lähtien, hyasintti on joulutähden ohella, joka on tietysti paljon uudempi, ollut suomalaisten perusjoulukukka, toteaa näyttelyä tehnyt kasvibiologi Mari Miranto. Suosikit ja unohdetut Hyasintti on kotoisin Vähästä-Aasiasta. Eurooppaan se tuotiin 1500-luvulla Itävaltaan. 1920-luvulla joulukukkia myytiin jo yleisesti kaikissa kaupungeissa. Hyasintin ohella suomalaisten jouluperinteeseen on myöhemmin istunut joulutähti 1960-luvulla. Tällöin luonnossa pensasmaisena kasvavasta joulutähdestä jalostettiin matalia ruukkukasveja. Jotkut kukat ovat jääneet Mirannon mukaan joulunvietosta varjoon, kuten esimerkiksi kielo. - Kielo on tosiaan sieltä 1890-luvulta niinkuin syreenikin. Se on siinä mielessä kätevä, että sitä pystyi ostamaan kukkakaupoista. Mutta ihan tavalliset ihmiset pystyivät hakemaan metsästä juurakoita, joissa silmut olivat menneet talvilepoon. Kun ne toi lämpimään, ne rupesivat tekemään kukkaa jouluksi, kertoo Miranto. Kukkaperinne elää Sota-ajan jälkeen kukkia oli niukalti, ja esimerkiksi kävyistä askarreltiin joulukoristeita. Suomessa joulukukkaperinteeseen ei varsinaista kristillistä symboliikkaa sisälly, vaikka Kristuksen rakkautta symboloiva punainen onkin vallitseva väri. Suomalainen 130-vuotinen joulukukkaperinne elää, ja uusia tulokkaita on kasvibiologi Mari Mirannon mukaan taas tarjolla.

- Olemme laittaneet esille kysymysmerkillä seuraavien vuosikymmenien suosikkeja. Eli koruananaksia ja timanttiananaksia, joita kyllä myydään meillä syksylläkin. Mutta nämä ovat myös punaisia, eli joulun värisiä. Ei tiedä, vaikka näistä sitten innostuttaisiin ja sanotaan vaikka kahdenkymmenen vuoden kuluttua niitä pidettäisiin paljon, Mari Miranto uumoilee.

Lähteet: YLE Uutiset