Napolissa armeija aloitti jätteiden raivauksen

Napolissa Italiassa armeija on alkanut raivata kaduille kertyneitä jätevuoria.

luonto

Jätteiden keräys pysähtyi jo ennen joulua ja nyt Napolin kaduilla ja muun muassa koulujen pihoilla on satatuhatta tonnia roskia.

Armeijan ajoneuvot alkoivat kiertää pitkin kaupunkia vain muutamia tunteja ennen kuin Italian hallitus valmistautui hätäistuntoon jäteongelman vuoksi. Pääministeri Romano Prodi uskoo hallituksen löytävän ongelmaan ratkaisun.

Jäteongelmat ja täysinäiset kaatopaikat ovat vaivanneet Napolia ja sen ympäristöä vuosikausia, sillä jätehuolto on ajautunut paikallisen Gamorran eli järjestäytyneen rikollisuuden tuottoisaksi liiketoiminnaksi. Rikollisjärjestöt ovat mm. kuljettaneet jätteitä Pohjois-Italiasta Napolin seudulle ja samalla tukkineet sikäläiset kaatopaikat.

Protestit jatkuvat Napolin ympäristössä paikalliset asukkaat ovat maanantainakin ottaneet yhteen poliisien kanssa, jotka ovat yrittäneet avata jo suljetuiksi määrättyjä ja täyteen ahdettuja kaatopaikkoja. EU:n komissio puolestaan uhkaa Italiaa oikeustoimilla, koska valtio ei pysty takaamaan asukkailleen terveellistä ympäristöä. Jäteongelmien vuoksi Napolin seudulla on suljettu useita kouluja ja osa kouluista haluaa jatkaa joululomaa. Pääministeri Prodi on kehottanut lapsia palaamaan kouluihin, koska hänen mielestään kouluympäristö ei nykyisin ole sen saastaisempi kuin koditkaan. Reuters, DPA, AFP