Junamatkat suosiossa - kaukobussiliikenne laskussa

VR:n junaliikenne kasvoi viime vuonna 12 prosentilla. Suosiota selittävät Lahden oikorata ja uudet sekä nopeat kaukojunat.

Kotimaa

Myös pääkaupunkiseudun liikenne on kasvanut. Viime vuonna matkustajamäärät kasvoivat viidellä prosentilla. Yksi syy on ollut parempi tarjonta. Esimerkiksi Jokerilinja, joka vie bussilla ihmisiä kerrankin myös myös idästä länteen.

Kaukoliikenteen bussit taas ovat menettäneet matkustajia tasaista tahtia. Linjoja lopetetaan ja pitkiä työmatkoja kuljetaan pienillä autoilla.

Hallitusohjelmassa on luvattu 10 miljoonaa euroa joukkoliikenteen kehittämiseen. Miljoonat tuskin pelastavat Suomen kiihtyvältä autoistumiselta. Yli 85 prosenttia matkoista tehdään kuitenkin omalla autolla.

Tarkastaja Harri Uusinäkki Liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo, että autoverotuksen muutoksen pelätään lisäävän henkilöautoja ja heikentävän joukkoliikenteen markkinaosuutta entisestään.

Eniten joukkoliikennettä kehiteään siellä, missä on joukkoja ja liikennettä. Esimerkiksi tiuhaan asutussa Tanskassa uusia työpaikkakeskittymiä saa perustaa vain paikkoihin, joihin pääsee raiteita pitkin.

Lähteet: YLE Uutiset