Yksi vaalipäivä, kuukausien äänestys

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat alkaneet, vaikka varsinainen vaalipäivä on marraskuussa. Ensin kisataan puolueiden ehdokkaista, eikä kilpailu ole yhtään vähemmän veristä kuin demokraattien ja republikaanien välinen varsinainen vaalitaisto.

Ulkomaat

Yleensä sisäisen kisan käy vain toinen puolueista, sillä toiselle kaudelle haluavaa istuvaa presidenttiä ei ole tapana käydä haastamaan. Myös istuvalla varapresidentillä on yleensä etulyöntiasema. Koska George Bush on jo istunut lain sallimat kaksi kautta eikä Dick Cheyney halunnut ehdolle, tällä kertaa esivaalit pidetään sekä republikaani- että demokraattileirissä.

Ehdokkaiden valinta alkoi kaikille avoimella esivaalilla New Hampshiren osavaltiossa marraskuussa. Avajaisäänestys on suorastaan osavaltion lainsäädännössä; se on järjestetty vuodesta 1920 asti. Ensimmäiset varsinaiset esivaalit olivat tammikuun alussa Iowassa.

Esivaalivankkurit kiertävät osavaltioita kesäkuulle, mutta käytännössä peli on ollut selvä jo maaliskuussa. Tuolloin menestyksekkäin kilpailija on yleensä varmistanut riittävän määrän valitsijamiehiä ehdokkaan nimittävään puoluekokoukseen. Olennainen päivä on helmikuinen "supertiistai", jolle useiden osavaltioiden esivaalit keskittyvät.

Osavaltioista suurimmat ovat myös tärkeimmät, sillä valittavien puoluekokousedustajien määrä riippuu osavaltion asukasmäärästä. Osavaltiosta riippuu, onko vaali vain puolueen rekisteröidyille kannattajille vai voivatko siihen osallistua muutkin.

Tarjokkaita putoaa vaaleista pitkin matkaa, kun toiveet hiipuvat ja taskut tyhjenevät. Esivaalit eivät ole halpaa puuhaa, varsinaisista vaaleista puhumattakaan. Yhdysvaltain keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Michael Toner on laskeskellut, ettei seuraavaksi presidentiksi voi päästä kukaan alle sadan miljoonan dollarin vaalikassalla.

Loppusuora aukeaa syksyllä Kun puoluekokoukset ovat esivaalien päätteeksi nimittäneet puolueiden ehdokkaat, alkaa syksyn mittainen kiihkeä vaalikampanjointi demokraattien ja republikaanien välillä - vaalikertueet, väittelyt ja väistämättä myös mustamaalaaminen.

Yhdysvaltain vaalijärjestelmän takia kampanjointi keskittyy suuriin vaa'ankieliosavaltioihin. Suuresta koosta huolimatta New Yorkiin ei kannata kummankaan puolueen tuhlata ruutia, sillä siellä demokraatit ovat perinteisesti varmoja voittajia.

Äänioikeus on täysi-ikäisillä Yhdysvaltain kansalaisilla, kunhan he ilmoittautuvat vaalien alla äänestäjärekisteriin. Se on tehtävä joka kerta erikseen, yleensä viimeistään kuukausi ennen vaalipäivää, joskin osavaltioilla on erilaisia käytäntöjä. Rekisteröitymistä on pyritty helpottamaan tarjoamalla sen mahdollisuutta muun muassa lukioissa ja työvoimatoimistoissa.

Rekisteröityneiden määrä onkin viime vuosikymmeninä kasvanut tasaisesti. Vielä 1970-luvulla rekisteröityi alle 70 prosenttia, mutta nykyisin päästään 75 prosenttiin. Itse äänestysvilkkaus sen sijaan on laimentunut. Vasta viime vaaleissa se pompahti selvästi, ja siltikin kymmenisen prosenttiyksikköä rekisteröityneistä jätti äänestämättä.

Virallinen rekisteröitymis- ja äänestysprosentti kuitenkin hieman vähättelee todellista vilkkautta, sillä pohjalukuna käytetään väestönlaskennan tulosta. Siinä puolestaan ovat mukana kaikki täysi-ikäiset, myös siirtolaiset, joilla ei ole kansalaisuutta eikä siten myöskään äänioikeutta. Se puuttuu myös Yhdysvaltain vankiloiden miljoonilta asukeilta.

Valitsijamiehillä viimeinen sana Vaalipäivänä kansa äänestää valitsijamiehiä, ei suoraan presidenttiä. Valitsijamiehillä on teoriassa vapaat kädet muuttaa mieltään ennen omaa joulukuista äänestystään, mutta harvoinpa niin on kukaan tehnyt. Valitsijamiespaikkoja on kaikkiaan 538 - pienimmän Wyomingin kolmesta edustajasta väekkään Kalifornian 55:een. Oman vaalipiirinsä muodostaa osavaltioiden lisäksi pääkaupunkiseutu. Vain Nebraskassa ja Mainessa valitsijamiehet jakautuvat suhteellisen äänimäärän mukaisesti, muualla voittaja saa koko potin. 270 edustajalla puolestaan saa paikan presidenttinä. Aina tulos ei kuitenkaan selviä mutkattomasti. Vuoden 2000 vaalit George W. Bushin ja Al Goren kesken ovat jääneet Yhdysvaltain historiaan Floridan tavattoman sotkuisen tuloksen takia. Bush julistettiin lopulta voittajaksi vain 537 kansalaisen äänen erolla. Koko maassa Goren äänimäärä oli puoli prosenttiyksikköä Bushia suurempi, mutta presidentiksi pääsi Bush. Niinkin voisi käydä, että valitsijamiesmäärä jakautuisi aivan tasan. Silloin presidentin valitsisi kongressin edustajainhuone, jossa jokaisella osavaltiolla olisi yksi ääni. Poikkeusmenettelyyn ei ole tarvinnut turvautua sitten vuoden 1828, jolloin nykyisen demokraattipuolueen perustajiin kuulunut Andrew Jackson nousi presidentiksi. Anniina Wallius, YLE Uutiset (siirryt toiseen palveluun)