1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Rovaniemen Teatterin johtaja myöntää vaikeudet

Rovaniemen Teatterin johtaja Tytti Oittinen myöntää, että teatterilla on vaikeuksia. Oittisen mukaan keskusteluilmapiiri on tunnepitoisempaa ja voimakkaampaa kuin muissa teattereissa.

kulttuuri

Oittinen kuitenkin kiisti Lapin Radion haastattelussa, että työyhteisön ilmapiirissä olisi vikaa.

- Se on kuitenkin keskusteluissa noussut yhdeksi selvitettäväksi asiaksi, Oittinen muotoilee.

Teatterinjohtaja uskoo, että työpaikalla ilmenneitä ongelmia voidaan ratkoa työministeriön myöntämällä avustuksella. Ministeriö on myöntänyt teatterikonseptin kehittämiseen lähes 70 000 euroa. - Summalla paitsi kehitetään alueteatteritoimintaa ja pohditaan teatterin merkitystä nykyisessä mediamaailmassa, myös voidaan porautua paremmin henkilöstökokouksissa esiin nousseisiin kysymyksiin. Rovaniemen Teatterin joulunäytelmä Talven taikapyörä peruttiin viime hetkellä. Syksystä 2006 asti valmistellulle teokselle ei ollut nimetty lainkaan ohjaajaa.

- Teoksen aikataulu oli mahdoton. Jouduimme siirtämään myös muita ensi-iltoja ja se siirsi lisäsi paineita Talven taikapyörään, Oittinen sanoo.

Teoksesta pitkälti vastannut lavastaja on sittemmin irtisanoutunut. Oittinen kuitenkin uskoo, että lavastajan päätös ei ole lopullinen. Oittinen myöntää myös itse harkinneensa eroamista.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi