Asiantuntija: Ilmastonsuojelu vaatii elämänmuutosta

Jotta ilmastonmuutosta todella pystyttäisiin hillitsemään, ihmisten täytyy asiantuntijan mukaan muuttaa jyrkästi elämäntapojaan. Ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi ei riitä, että luovutaan hehkulampuista tai kuljetaan yhä useammin lähijunalla auton sijasta, sanoo Stephan Singer Maailman luontosäätiöstä WWF:stä.

Ulkomaat

Euroopan komissio julkistaa keskiviikkona uuden toimintasuunnitelman ilmastonmuutoksen ja energiankulutuksen hillitsemiseksi.

Singerin mielestä alku muutokselle olisi ilmastovaikutusten ottaminen huomioon ruokatottumuksissa. Ennen kaikkea tulisi välttää lihaa. Kilo naudanlihaa on vaatinut valmistuakseen 50 - 100:n kilon kasvihuonekaasupäästöt. Singer ehdottaa, että kaikkiin elintarvikkeisiin merkittäisiin, paljonko haitallisia kaasuja niiden tuottaminen tarvitsee.

- Ei kuitenkaan käy päinsä, että tavalliset pulliaiset kököttävät pimeässä ja palelevat ja hallitus kieltää heiltä lihan syömisen, sanoo ilmastoasiantuntija Stephan Singer. Viranomaisten kussakin EU-maassa tulisi sen sijaan houkutella kansalaisia muuttamaan tapojaan ja samanaikaisesti laatia EU:ssa yhteisiä normeja.

Lähteet: DPA