Paarma luottaa YLEn tapaan tehdä ohjelma kuolevista

Arkkipiispa Jukka Paarma luottaa YLEn kykyyn ja taitoon tehdä kuolevista kertova ohjelma Viimeiset sanani hienotunteisesti.

kulttuuri

Paarma muistuttaa Kotimaa-lehden haastattelussa, että ohjelma pitää tehdä erittäin suurella arkuudella, taitavuudella ja hienotunteisuudella, ettei kenenkään yksityisyyttä loukata.

- Minulla on sellainen luottamus, että Yleisradio tällä tavalla pyrkii sen ohjelman tekemään, Paarma sanoo Kotimaa-lehdelle.Paarma sanoo olleensa asiasta yhteydessä YLEen. Paarman edeltäjä, arkkipiispa John Vikström on sanonut, että YLEn pitäisi luopua hankkeesta toteuttaa ohjelma. Viimeiset sanani käsittelee kuolemaa Ohjelman pääosassa ovat ihmiset, jotka tietävät kuolevansa muutaman kuukauden kuluessa. Kuolevat jättävät ohjelmassa videotestamentille heille, joille he sen itse haluavat. Ohjelma kuvataan tänä vuonna, mutta se esitetään alkuvuodesta 2009 YLEn TV2:ssa. Sarjan tekijät haluavat tehdä dokumentaarisella otteella toteutetun asiaohjelman, jossa sarjan päähenkilö tekee videotestamentin, joka näytetään läheisille hautajaisten jälkeen. Tuotantoyhtiölle on ilmoittautunut jo ensimmäisiä halukkaita, mutta yhtään sarjaa ei ole kuvattu. YLE Uutiset