Nokian uudet vesinäytteet puhtaita

Nokialla tehoklooraus näyttää nitistäneen vesijohtoverkoston giardia-alkueläimet.

Kotimaa

Suodatusmenetelmällä eri puolilta kaupunkia otetut näytteet ovat kaikki osoittautuneet puhtaiksi. Myöskään noroviruksia ei perjantaina valmistuneissa tutkimuksissa ole löytynyt.

Seuraavat näytetulokset saadaan ensi viikolla ja jatkotoimenpiteistä päätetään maanantaina.

Vesinäytteiden analysointia ovat hidastaneet niukat voimavarat. Vaativiin virus- ja alkueläinanalyyseihin pystyviä vesilaboratorioita on vain Kansanterveyslaitoksella ja Helsingin yliopistolla.

Vedenkäyttörajoitusten mahdollisesta purkamisesta tiedotetaan erikseen.

Jäteveden pääsystä Nokian vesijohtoverkkoon on jo yli kaksi kuukautta, mutta 10 000 nokialaista kantaa tai keittää edelleen juomavetensä. YLE Uutiset