1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Venäjä valmis neuvottelemaan Kuriileista

Venäjän presidentti Vladimir Putin tarjoaa Japanille uusia neuvotteluja kiistellyistä Etelä-Kuriilien saarista, jotka Neuvostoliitto anasti Japanilta ja miehitti toisen maailmansodan lopussa.

Putin ja Japanin pääministeri Yasuo Fukuda tavannevat Moskovassa asian tiimoilta.

Ratkaisematon kiista saarien palauttamisesta on estänyt Japanin ja Venäjän/Neuvostoliiton rauhansopimuksen solmimisen , vaikka toisen maailmansodan päättymisestä on jo kulunut yli 62 vuotta.

Presidentti Putin on lähettänyt pääministri Fukudalle kirjeen, jossa hän ilmaisee halunsa saada aluekiista lopulta ratkaistua. Putin haluaa tavata Fukudan ennen kuin hän jättää presidentinvirkansa toukokuussa.

Fukuda julkisti kirjeen ehdotuksen puheessaan torstaina niin sanottuna Pohjoisten alueiden päivänä.

Ratkaisua aluekiistaan on haettu usean presidentin ja pääministerin voimin, mutta Venäjän on toistaiseksi ollut mahdoton suoraan suostua vallatun alueen palauttamiseen, koska se pelkää, että palauttamisesta aiheutuu ketjureaktio. Mm. neuvottelut Karjalan palauttamiseksi Suomelle olisivat silloin nykyistä mahdollisemmat.

Sopu Hokkaidon pohjoispuolella olevista neljästä saaresta, Etorofusta, Kunashirista, Habomaista ja Shikotanista avaisi uudet näkymät Venäjän itäisten alueiden kehittämiselle japanilaisella rahalla. Toisaalta Japanille tarjoutuisi mahdollisuus saada vaihtoehtoisia lähteitä energiahuollolleen, joka öljyn osalta riippuu nyt täysin Lähi-idästä.