Vallan kahvasta vallan syrjään

Eero Heinäluoman ratkaisu jättäytyä vapaaehtoisesti vallan kahvasta vallan syrjään löi ällikällä paatuneenkin politiikan seuraajan.

Kotimaa

Myönnän itsekin tuumineeni vielä pari viikkoa sitten, kun puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta ilmoitti "pääasiassa" migreenin vuoksi luopuvansa tehtävästään ja kun miltei samalla hetkellä puolueen järjestöohjelmaa laatinut Varsinais-Suomen demareiden puheenjohtaja Ari Korhonen oli kertonut harkitsevansa hakevansa Feldt-Rannalta vapautuvaa paikkaa, että näinköhän Sdp:n vahvat piirijärjestöjermut ovat tehneet Heinäluoman kanssa kaupat tämän jatkosta. Oli helppo nähdä, että jos puoluesihteeri ja varapuheenjohtajat vaihtuvat, jonkun on edustettava jatkuvuutta ja sellainen olisi mitä ilmeisimmin Heinäluoma. Sunnuntain uutispaukun jälkeen on pakko tarkistaa entisiä luutumiaan. Enää edes Matti Ahde ei voi olla vakuuttunut asemastaan demareiden puoluevaltuuston nokkamiehenä. Näyttää näet siltä, että puolueen koko ykköskaarti vaihtuu kertaheitolla. Heinäluoma on karhunpaininsa jälkeen epäilemättä huojentunut. Hän tekee poliittista historiaa ottamalla henkilökohtaiseksikin syykseen puolueensa vaalitappion ja ajautumisen oppositioon. Hän tekee paljon vakuuttavamman vetäytymisen kuin vaikkapa Pertti Paasio tai Ulf Sundqvist, jotka kumpikin tiesivät luovuttaessaan, ettei heillä olisi ollut mahdollisuuksia tulla valituksi uudelleen. Todennäköisesti Heinäluoma olisi voittanut jopa jäsenäänestyksen ja ilman muuta hänet oisi valittu toiselle kaudelle myös puoluekokouksessa, jos hän olisi halunnut. Nyt hän jää sivuun - jos ei mestarina, niin ainakin politiikan mittapuissa rehtinä vastuunottajana. * * Tietämättä Heinäluoman päätöksen piilotettuja motiiveja, saattaisi kuvitella, että ratkaisun muita tärkeitä vaikuttimia on kolme: uupumus, turhautuminen ja tilannearvio. Uupumus. Sdp:n kaltaisen suurorganisaation vetäminen on rankkaa puuhaa. Se vie kaiken liikenevän ajan ja edellyttää herpaantumatonta valveilla oloa. Voitot ovat yhteisiä, mutta tappion kantajana olet yksin. Uhraat kaikki voimasi ja jopa yksityiselämäsi, mutta palkaksi saat kenties vain kaikkien haukut. Teräsmieskin taipuu vähemmästä. Turhautuminen. Moni Heinäluoman toiseen kauteen myöntynyt ajatteli, että tämä valitaan kesäkuussa kahden vuoden koeajalle, joka kerran vielä - kunnallisvaaleissa - saa yrittää näyttää taitonsa. Tänä aikana seuraajakandidaatit öljyäisivät lihaksiaan ja tuuppaisivat puheenjohtajansa nurin heti, kun aika olisi kypsä. Voi siis hyvin kuvitella, että Heinäluoma näki toisen kauden pelkkänä kiduttavana jatkoaikana, joka päättyisi sakinhivutukseen ja nöyryyttävään lynkkaamiseen. Parempi tehdä johtopäätökset nyt kuin lyötynä ja säilyttää kasvonsa. Tilannearvio. Ratkaisevinta saattoi kuitenkin olla viileä analyysi tulevasta. Loppuiko Heinäluomalta usko lyödä Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen eduskuntavaaleissa? * * Sdp:n puheenjohtaja valitaan kesäkuussa Hämeenlinnan puoluekokouksessa. Tilanne säilyy jännittävänä loppuun saakka. Aikaa on niin vähän, että junttaamiseen ja sopimiseen ei oikein ole sijaa. Viime kädessä ehdokkaiden henkilökohtaiset vakuuttelutaidot ratkaisevat: karisma ja kyky puhua puoluekokousedustajat puolelleen. Erkki Tuomioja saattaa olla seuraava demareiden kevätsiivouksen uhri. Hän ei ensinnäkään voi olla lainkaan varma entisten hiljaisten tai äänekkaiden tukijoidensa vilpittömyydestä, kun todellista valtapotentiaalia on nyt tarjolla. Puoluekokousedustajista melkoinen osa olisi myös luultavasti ollut "heinäluomalaisia", jotka eivät välttämättä katso hyvällä sitä, että Tuomioja aktiivisuudellan edesauttoi suosikin kaatumista. Tilausta olisi nyt vetovoimaiselle naiselle. Demareiden onneksi tarjokkaista ei ole pulaa. Melko varmaa on, että seuraava puheenjohtaja löytyy puolueaktiividemareista. Tuomiojan ohella heitä ovat muiden muassa Tarja Filatov, Jutta Urpilainen, Piia Viitanen, Maria Guzenina, Kimmo Kiljunen ja Johannes Koskinen. STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää on laajasti arvostettu demari, ja hänenkin nimeään on jo tarjottu spekulaatioihin. Ulkopuolisten messiaiden aika ei kuitenkaan ole nyt. Sundqvistin, Martti Ahtisaaren - ja Heinäluomankin - jälkien luulisi pelottavan. * * Pelkästään puheenjohtajaa vaihtamalla Sdp ei silti voi nousta maasta. Tarvitaan perusteellisempaa ja sinnikkäämpää uudistumista. Puolue etsi viime vuoden epäonnisten vaalien jälkeen syitä suosionsa rapautumiseen. Monia virheitä listattiin, mutta yksi syy jäi vähemmälle. Sdp:n puoluekoneisto on ruostunut. Eduskuntavaalien alla puolue tuhlasi paukkunsa viikkoja tai jopa kuukausia ennen varsinaista vaalitaistelua. Mitä lähemmäs vaalipäivä tuli, sitä enemmän pihalla puolue oli siitä, mitä vaalitaistelussa tapahtui. Eikä rappio rajoitu pelkästään vaalikoneistoon, vaan vielä enemmän Sdp on lyönyt laimi puolueapparaattinsa korvausinvestoinnit. Kun Keskusta on sijoittanut suuria rahoja järjestönsä elvyttämiseen ja kun Kokoomus voi tuudittautua monien elinkeinoelämän järjestöjen ja rahavallan tukeen, Sdp on pitänyt itsestään selvänä tukea ammattiyhdistysliikkeeltä. Lama pelasti Sdp:n takaisin valtaan 1995, mutta se sokaisi Paavo Lipposen, joka ei hoksannut rakennemuutosta, johon kuului muun muassa toimihenkilöistyminen sekä elintason ja ikääntymisen seuraus: pikkuporvarilisuuden kukoistus, mikä raivasi tietä porvaripuolueiden valtaannousulle. SAK on vanhastaan ollut Sdp:n vahva tukija paitsi aatteellisesti myös operatiivisesti, mutta nyt myös se kamppailee olemassaolostaan järjestörakenteiden natistessa. Tulopolitiikka takkuaa, jäsenistö käyttäytyy itsekkäästi ja ymmärtää yhä vähemmän syitä olla lojaaleja pelkästään Sdp:lle. Latteasti, mutta tiivistäen: Heinäluoman seuraaja on suurten haasteiden edessä. (siirryt toiseen palveluun)Olli Ainola (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Politiikan toimituksen päällikkö, YLE Uutiset