Viihteen kentältä päivänpolitiikkaan

Juontaja Jaana Pelkonen on iltapäivälehtien mukaan saanut vihdoin viestinnän gradunsa valmiiksi Helsingin yliopistossa. Nyt häntä odottavat työt kokoomuslaisen viestintäministeri Suvi Lindenin eduskunta-avustajana.

Kotimaa

Tämä ei ole Pelkosen ensimmäinen kosketus poliittiseen kenttään. Useat puolueet olivat pyytäneet häntä ehdokkaaksi edellisissä eduskuntavaaleissa. Presidentinvaaleissa Pelkonen kannatti Sauli Niinistöä.

Iltapäivälehtien tarinoiden mukaan Pelkonen oli vain ilmoittanut puoluetoimistoon halunsa löytää hommia kokoomuksessa - ja heti järjestyi pesti politiikan jonkinlaisen huipun läheltä.

Jaana Pelkonen ei ole tavis, tavallinen nuori aikuinen, mutta ei iltapäivälehtien tietojen mukaan ole mikään järjestöjen kautta politiikkaan kurottava nuori vaikuttajakaan. Pelkosen taustalta ei löydy pitkän sitoutumisen kansalaistoiminnan uraa, jonka viemänä hän etenisi eduskunta-avustajaksi. Täältä politiikan katsomosta katsottuna Pelkonen saatuaan maisterin paperit koettaa realisoida viihteen kentällä hankkimiaan pääomia pintapolitiikassa.

Aikuistumistarinana Pelkosen siirron voisi taatamaisesti tulkita hypyksi viihteestä politiikkaan ja siellä kiinni tehtäviin, jotka kuljettavat eteenpäin. Ei Jaana ole ollenkaan ensimmäinen, viimeinen, eikä ainoa, joka tähyilee politiikkaan ura mielessä. Eikä kokoomus ainoa puolue tällaisten toiveiden puitteiksi.

Popkulttuuri työntyy politiikkaan Yritän olla moralisoimatta. Pelkosen ja kokoomuksen menettely ilmentää sitä millaisin ansioin mediayhteiskunnassa voi edetä näkyviin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Menettely ilmentää myös kehitystä, jota voidaan kutsua politiikan popkulttuuristumiseksi. Joku puhuu samoista ilmiöistä mediapolitiikkana. Se tarkoittaa yhteisten asioitten käsittelyn tapaa, josta klassisen kansalaisuuden ihanteet ovat lipuneet muualle tai jääneet historiaan. Siellä kansalainen vielä hahmottui julkisessa tilassa näkemyksiään koeteltujen tietojen pohjalta esittäväksi täysi-ikäiseksi toimijaksi. Myös yksityisen ja julkisen raja oli selkeä. Yksityisyys ei kuulunut julkisuuteen - näin siis ennen imagopolitiikan aikaa. Myös puolueet toimivat tässä ihannekertomuksessa toisin kuin nykyään. Puolueet toimivat kansalaisyhteiskunnan pumppuina. Puolueet olivat jäsenilleen pitkien sitoumusten elämänhankkeita. Ne olivat aatteellista ja kollektiivista kansalaistoimintaa. Silloin istuttiin tylsissä kokouksissa eikä kekkuloitu näyttäytymisen foorumeilla. Pumppuna toimiminen tarkoittaa sitä, että puolueiden tehtävä oli määritellä eri kansalaisryhmittymien ja luokkien huolia, mielialoja, teemoja sekä tavoitteita niiden välittämiseksi "ylös" poliittisen koneiston ja päätöksenteon eri portaille. Näin poliittisen järjestelmän kansalaiskudos pääsi neuloutumaan. Politiikka hengitti. Politiikka oli paljon muuta kuin virkamiesten linjaamien toimenpiteiden myymistä ja perustelemista kansalle. Politiikka oli muutakin kuin hallinnointia. Puolueet olivat paljon muuta kuin vaaliorganisaationa, mainostoimiston tuotteina ja julkkismagneetteina toimimista. Tuollainen kenties hieman ihanteellistamani kuvio on mennyt menojaan. Klassisen kansalaisen tilalle on juossut liikkuva, yksilöllistynyt äänestäjä, jonka sidos viiteryhmiinsä on paljon hennompi kuin ammoisten aikojen äänestäjän. Ammoiset ajat tässä köyhän miehen tee se itse – politiikan teoriassani tarkoittavat sodan jälkeistä periodia, sanotaan vuoteen 1987. Holkerin hallitus oli käännekohta. Niistä ajoista virittyi uudenlainen hallinto- ja julkisuuskulttuuri. Kuluttajakansalainen politiikan katsomossa Ammoisten aikojen kansalaisuutta kutsun yhdistyskansalaisuudeksi ja tätä uutta mallia kuluttajakansalaisuuksiksi. Kuluttajakansalainen on passitettu mediapolitiikan tehtävänjaoissa katsomoon. Sieltä seurataan iltapäivälehtien ja televisoin kautta mitä politiikassa tapahtuu. Seurataan, ei osallistuta. Ennen kaikkea zoomaillaan miltä kaikki näyttää. Tunnettuus, naamat, kropat ja muodolliset seikat tulevat tärkeiksi. Politiikan työjärjestys ja henki ovat iltapäivälehtien ja muun juorutalouden asettamia, mikä vääjäämättä heittää politiikan sisällöt sivuun. Sen sijaan erilaiset asetelmat ja henkilöiden väliset dramaattiset kuviot nousevat keskiöön. Politiikan seuraajan mieli on shoppailijan ja kaiken tulos on politiikan sumeneminen. Jaana Pelkonen ohitti nuorkokoomuksen tavikset julkkiksen meriiteillä ja maisterin tutkinnollaan. Nuorkokoomus on poliittinen nuorisojärjestö, joka mainostaa itseään muiden muassa jakamalla kondomeita. Niissä on teksti " Kenen joukoissa seisoo?". Se on näppärä nurin käännetty laina politiikan toiselta laidalta, ammoiselta 70-luvulta. Silloin nuoret tunkivat puolueisiin. Mediapolitiikan aikana on pakko kysyä, ketä enää kiinnostaa tavallisen rivijäsenen tehtävä? Mitä Jaana vastaisi? Tommi Hoikkala (siirryt toiseen palveluun) Ykkösaamun kolumnisti, YLE Radio 1