1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Suut makeiksi suklaafestivaaleilla (katso video)

Obidosin kaupungissa Portugalissa järjestetään vuosittainen suklaafestivaali. Keskiaikaisen linnan ympäröimä muuri kätkee kahden viikon ajan sisälleen iloisia ihmisiä ja loppumattoman määrän suklaata.

Tänä vuonna suklaajuhlan teemana on valtameret. Siihen liittyvät näyttelyt esittelevät muun muassa taitavasti muotoiltuja uppoavia veneitä, joita on valmistettu niin tummasta, vaaleasta, kitkerästä kuin makeastakin suklaasta.

Näyttelyissä suklaata maistellaan hedelmien ja eri juomien kanssa sekä syötävistä laseista. Suklaanäyttelyiden aiheina ovat muun muassa Myrskyjen niemi ja Pearl Harbour.

Suklaamestari Guillermo Melero on varsinaisen suklaasuvun vesa. Hänen perheensä on valmistanut suklaata 1870-luvusta alkaen, ja suklaamestari kertoo tietävänsä suklaasta melkein kaiken.

- Suklaa on kuin ihmiset. Molemmat tarvitsevat lämpöä. Liian kova kuumuus polttaa ne, mutta liian vähällä ne pysyvät kovina.

Suklaajuhlilla saa syödä muun muassa suklaavalokuvia tai ostaa itsellensä suklaavaatteet.