1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Kaasuputken huuhteluaineesta vaaditaan selvitystä

Itämereen upotettavan kaasuputken huuhteluun käytettävästä aineesta kaivataan lisäselvityksiä. Huuhteluaine haitoista merenpohjan ekosysteemille ei ole tarkkaa tietoa.

luonto

Ekologisesti herkkään Itämereen ollaan upottamassa Venäjältä Saksaan kulkevaa merenalaista maakaasuputkea.

Saksalaislehdet nostivat esille putkea rakentavan Nord Stream -yhtiön aikeet huuhdella putki levämyrkyllä. Ennen käyttöönottoa tehtävän huuhtelun jälkeen aine laskettaisiin Itämereen. Suomen ympäristöviranomaiset ovat nyt pyytäneet asiasta lisäselvityksiä. - Kemikaalin hyviä puolia on että se hajoaa nopeasti, mutta siitä ei pääse mihinkään että se on kyllä reippaanlainen myrkky. Tätä ainetta ja sen käyttöä ja sen vaikutuksia pitää tarkasti selvittää, kertoo apulaisjohtaja Rolf Nyström Uudenmaan ympäristökeskuksesta. Muita vaihtoehtoja välttämättömäksi todettuun putken huuhteluun ei ole esitetty. Siksi varsinkin merieliöille vaarallisen aineen vaikutukset on selvitettävä puolueettomasti. Lisäselvityksiä odotetaan seuraavaan arviointiselostukseen, joka valmistunee noin kahden kuukauden kuluttua. Siitä pitäisi selvitä onko viiden valtion alueelle ulottuvan noin 1 200 kilometrin mittaisen kaasuputken upottaminen merenpohjaan riski.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi