Pääministeri Vanhanen ihmettelee Venäjän vaalitilannetta

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei ole yllättynyt Venäjän vaalituloksesta. Tulos oli Vanhasen mukaan tarkkaan ennakkogalluppien mukainen. Hän kuitenkin ihmettelee vaalitilannetta, joka oli länsimaisesta näkökulmasta outo ja erilainen.

Kotimaa

Vanhanen painottaa YLE Uutisille, että joka tapauksessa Venäjän kansan selvä enemmistö antoi kannatuksensa Medvedeville. Enemmistö myös tukee siten Putinin linjaa.

Venäjällä on ollut lyhyen ajan sisällä kahdet vaalit eli joulukuun duuman vaalit ja sunnuntaiset presidentinvaalit, joissa Yhtenäisen Venäjän puolueen ehdokkaita äänesti hyvin samanlainen osuus Venäjän kansasta.

Pääministeri haluaa vielä muistuttaa, että Venäjän demokratiakehityksen kannalta oli tärkeää, ettei Putin muuttanut perustuslakia.

- Eli on siirrytty selvästi järjestelmään, jossa nyt jo on kaksi presidenttiyttä, jotka päättyivät ajallaan. Ja tämä oli hyvin tärkeä askel, Vanhanen päättelee.

Putinin ja Medvedevin valtasuhteet näyttää aika Sen, johtaako Medvedev todella Venäjää, näyttää Vanhasen mukaan aika. Uusi ja vanha presidentti ovat kuitenkin vakuuttaneet maanantain vastaisena yönä, ettei valtasuhteita muuteta. - Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö presidentti pidä niitä valtaoikeuksia, jotka hänelle perustuslain mukaan kuuluvat, arvelee Vanhanen. Vanhanen ei usko, että valinta vaikuttaa Suomeen Pääministeri Vanhanen ei usko, että Medvedevin valinta muuttaa mitään Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa. Pikemminkin politiikan sisältö saattaa ratkaista jotain. Hän toteaa, ettei ole mitään syytä olettaa, etteivätkö hyvät suhteet Venäjän kanssa jatkuisi tulevaisuudessakin. - Venäjän vakaus on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana, ja on hyvin tärkeää, että suhteet voisivat kehittyä myönteisesti. Nyt kun sekä duuman että presidentin vaalit ovat ohitse, mekin odotamme, että pystytään ratkomaan kaikki ongelmakysymykset, sanoo Vanhanen. Vanhanen odottaa Suomen ystäviä

Pääministeri ei ole itse tavannut Medvedeviä aiemmin, mutta hän haluaa luottaa vakuuksiin, jotka uusi Venäjän presidentti on antanut presidentti Putinin linjan jatkuvuudesta.

- Jos Putin tulee pääministeriksi, hän tuntee Suomen entuudestaan hyvin. Ja se on aina tärkeää Suomelle, että Venäjän johdossa on henkilöitä, jotka tuntevat Suomen hyvin, huomauttaa Vanhanen.

Lähteet: YLE Uutiset