Porco Rosso palauttaa maun lastenelokuvaan

Japanilaisen piirroselokuvan klassikko Porco Rosso nähdään ensimmäistä kertaa suomaisilla valkokankailla. Nimellä Punainen sika televisiossakin nähty elokuva todistaa taas kerran, että animaatiomestari Hayao Miyazaki on piirrettyjen puuhamiehenä aivan omaa luokkaansa.

viihde

Vuonna 1992 valmistunut ihastuttava japanilaisklassikko kertoo haikean tarinan Adrianmeren yllä lentelevästä italialaisesta palkkasoturista Marco Paggotista, joka on ensimmäisen maailmansodan tiimellyksessä muuttunut siaksi.

Siinä missä muut sodan aikana legendoiksi nousseet lentäjät ovat joko ahneita roistoja tai Italian ilmavoimissa palvelevia rojalisteja, on Paggot oman tiensä kulkija. Hän ymmärtää, mikä on oikein, mutta ei tunne kunnolla itseään.

Menneisyytensä riivaama sika lentää velvollisuudentunnosta, juo viiniä suruunsa ja kiitää kuin riivattu pelastamaan hädässä olevia - tietysti kunnon palkkiota vastaan. Tavallaan Porco Rosso on Juba Tuomolan Wagnerin pulloon ryömivä ja ketjussa polttava kummisetä. Ilmarosvoja vastaan taistelevan Porcon pahat tavat saavat kuitenkin vastapainon siitä, että syvällä porsaan läskien alla sykkii lämmin sydän.

Miyazakille tyypilliseen tapaan varsinainen sankari on jälleen nuori tyttö, mekaanikkona vertaansa vailla oleva Fio. Paggotin lentokumppaniksi lyöttäytyvä Fio opettaa käytöstapoja ja itsekunnioitusta paitsi sialle, myös Friikkilän veljeksiä muistuttaville risupartaisille ilmarosvoille.

Porco Rossossa on hienoa henkilöhahmojen syvyys, joka aidossa ristiriitaisuudessaan lähestyy romaanitaidetta. Kyseessä on lapsille suunnattu, mutta aikuisillekin ajateltavaa tarjoava elokuva viimeisistä suurista sankareista, jotka eivät tarkemmin katsottuna ole sankareita lainkaan.

Varsinkin elokuvan mieshahmoja riivaa muista piittaamaton itsekkyys, jonka alta heidän tunteensa pääsevät esiin vain murahduksina tai amerikkalaisen unelmoijan Donald Curtisin tapauksessa yltiöpäisenä kosimisena.

Monista kerroksista ja tunnelmista rakentuva Porco Rosso soveltuu niin kouluikäisten lasten kuin aikuistenkin katsottavaksi. Sen henkilöhahmot ovat pohjimmiltaan hyviä, minkä lisäksi elokuvan sodanvastainen sanoma on kaikesta sen vauhdikkuudesta huolimatta selvä. Ilma ja meri elävät piirroksina Porco Rosso perustuu Hayao Miyazakin 1990-luvun alussa piirtämään sarjakuvaan Ilmaveneiden aika, joka siirsi japanilaisten innostuksen suurista taisteluroboteista ja futuristisista jättihirviöistä 1900-luvun alun vesitasoihin. Vesitasolentokoneet kuvaavat kaihoisasti ihmisen ja luonnon suhdetta, joka on Miyazakin elokuvissa toistuva aihe. Kuin luonnon armosta ilmassa pysyvät koneet edustavat Porco Rossossa viimeistä ripausta romantiikkaa teknologian kehityksessä, ennen virtaviivaisia ja kustannustehokkaita sotakoneita. Porco Rosson elementtejä ovat vesi ja taivas, jotka on häkellyttävällä piirrostyylillä herätetty henkiin runollisina mutta myös sulavan vauhdikkaina. Välillä tuntuu, että jo ennalta mukaansa tempaaviin lentokohtauksiin on lisätty ylimääräisiä tempauksia vain siksi, että ne näyttävät valkokankaalla niin uskomattomilta. Miyazakin edustaman Studio Ghiblin kuvissa myös liikkeen soljuvuus ja kerronnan eheys tuntuvat saumattomilta. Elokuva tempaa mukaansa ja paljastaa paljon siitä, mitä kaikkea piirroselokuva voi halutessaan olla. Verrattuna toiseen animaation jättiläiseen Disneyyn, Miyazaki ja Studio Ghibli lentävät laadullisesti ohi tuhatta ja sataa uskaltamalla kertoa yksityiskohtaisia tarinoita, jotka eivät aliarvioi yleisöään vaan antavat jokaiselle jotakin. Sellainen lentäjä, millainen kone

Porco Rossoa varten tehtiin aikoinaan huikea määrä taustatyötä. Muun muassa elokuvassa esiintyvät lentokoneet on tuunattu animaation tarpeisiin oikeiden vesitasojen malleista. Erinäisten ajoneuvojen kuljettajia verrataan usein heidän menopeleihinsä. Loppuun asti harkitulta tuntuvassa Porco Rossossa tätä toteamusta painotetaan.

Punainen sika lentää punaista lentokonetta, joka on - aivan kuten lentäjänsä - kaikista tunnetuista koneista nopein, mutta hajoamispisteessä. Hollywood-tähteydestä haaveileva Donald Curtis puolestaan lentää tasaisen varmasti ja tehokkaasti, mutta auttamatta Porcoa hitaammin.

Ilmarosvojen käytössä on puolestaan todella järeästi aseistetut ilmassa matelevat koneet, mikä kuvaa heidän laumamaista tyhmyyttään ja ylitse pursuavaa punttisaliaggressiivisuuttaan.

Elokuvasta huomaa myös helposti, että sitä ei ole tehty 2000-luvulla. Eritoten silmään pistää se, että sika tuuppaa lähes joka kohtauksessa uuden tupakan suuhunsa, mikä ei nykyisessä lastenelokuvien ilmapiirissä menisi helposti läpi edes hyvin perusteltuna.

Porco Rosso on alusta loppuun asti mietitty ja suurella sydämellä tehty piirroseepos, josta on vaikea löytää heikkouksia. Kaikkiaan avartava ja koskettava elokuva tarjoaa katsojalleen yhtä paljon tunteita ja oivalluksia. Elokuvan sanoma kunniasta ja itsensä kohtaamisen tärkeydestä on paitsi syvällinen myös äärimmäisen tervetullut aikana, jolloin elokuvia tunnutaan tekemään enemmän peittämään katsojien tunteita kuin auttamaan niiden käsittelyssä. Porco Rosso jatkaa Cinema Mondon sarjaa, joka on ansiokkaasti tuonut viime vuosina elokuvateattereihin Miyazakin uran elokuvista muun muassa Naapurini Totoron ja Kikin lähettipalvelun. Kulttuuritekojen sarja jatkuu syksyllä, kun teattereihin saadaan myös Miyazakin läpimurtoelokuva, Suomessa vielä näkemättä jäänyt Tuulen laakso Nausicaä. (siirryt toiseen palveluun)Janne Sundqvist, (siirryt toiseen palveluun)YLE Uutiset

Lähteet: Suomenkieliset Porco Rosso -kotisivut