Liikuntasetelin rinnalle kulttuuriseteli

Työnantajat voivat ensi vuoden alusta tukea työntekijöidensä kulttuuriharrastuksia verovapaasti. Henkilökohtaisen kulttuurisetelin käyttöönottoa pohtinut työryhmä on jättänyt kulttuuriministeri Stefan Wallinille esityksen, jonka mukaan jo käytössä oleva liikuntasetelijärjestelmä laajennettaisiin koskemaan myös kulttuuritapahtumia.

kulttuuri

Esityksen mukaan työnantaja voisi tukea työntekijän kulttuuri- ja liikuntaharrastuksia kaikkiaan noin 400 eurolla vuodessa. Setelillä voi käydä muun muassa museossa, teatterissa tai elokuvissa sekä myös urheilutapahtumissa. Sillä ei kuitenkaan voi lunastaa messu- tai huvipuistolippuja.

Myöskään tutkinnon osaksi käyvät kurssit tai taidekurssien materiaalihankinnat eivät kuulu ehdotetun verovapauden piiriin.

Kulttuurisetelin toivotaan edistävän työntekijöiden hyvinvointia ja työkykyä. Samalla sen uskotaan lisäävän kulttuuripalveluiden käyttöä.

Toteutuakseen kulttuuriseteli vaatii tuloverolain laajennuksen.

Lähteet: YLE Uutiset