1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Leonard Cohen pitkän tauon jälkeen kiertueelle

Rock-musiikin Hall of Fame -nimitys sysää Leonard Cohenin ensimmäiselle kiertueelleen 15 vuoteen. 73 vuoden ikäisen kanadalaisen laulaja-lauluntekijän kiertue ulottuu pohjoismaissa Norjaan, Ruotsiin ja Tanskaan.

kulttuuri

Cohen starttaa maailmankiertueensa kesäkuussa Torontossa järjestettävällä konsertilla. Kiertueen kohokohtia ovat muun muassa esiintyminen Britanniassa Glastonburyn rock-festivaalilla kesäkuussa sekä Sveitsissä heinäkuussa järjestettävällä Montreux'n jazz-festivaalilla. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan kiertue päättyy Wienissä elokuun lopussa. Järjestäjien mukaan kiertueelle tullaan vielä järjestämään lisää konsertteja. Leonard Cohenin ensimmäinen pitkäsoitto Songs of Leonard Cohen julkaistiin vuonna 1967. Sen kappaleiden joukossa oli myös artistin tunnetuin hitti Suzanne. Cohenin rakastetuimpiin kappaleisiin kuuluvat myös muun muassa First We Take Manhattan, Hallelujah ja Sisters of Mercy. 1990-luvulla Cohen sairastui masennukseen ja vetäytyi hoitamaan itseään zen-luostariin Kaliforniaan. Hänen viimeisin pitkäsoittonsa on vuonna 2004 julkaistu Dear Heather.

Cohen pääsi Yhdysvaltain Rock and Roll Hall of Fameen tiistaina.

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi