Merkel puhuu Israelin parlamentissa

Saksan liittokansleri Angela Merkel on saapunut Israeliin. Merkelin kolmipäiväinen vierailu liittyy Israelin valtion perustamisen lähestyviin 60-vuotisjuhliin.

Ulkomaat

Merkelin mukana matkustaa useita ministereitä ja talouselämän edustajia. Seurueessa ovat muun muassa ulko- ja puolustusministerit Frank Walter Steinmeier ja Franz Josef Jung.

Korkea-arvoisesta seurueesta huolimatta matkalla on ennen muuta symboliarvo. Saksan viranomaisten mukaan vierailu kertoo, että maiden suhteiden normalisoituminen jatkuu.

Merkel keskustelee maanantaina Israelin pääministerin Ehud Olmertin kanssa muun muassa Iranin ydinohjelmasta. Vierailulla on myös määrä sopia vuosittaisista tapaamisista hallitusten kesken.

Parlamentissa eli knessetissä Merkel puhuu tiistaina. Merkel on ensimmäinen Saksan liittokansleri, joka puhuu Israelin parlamentissa. Vierailu vaati Israelissa lakimuutosta, sillä tätä ennen vain liittopresidentillä on ollut oikeus puhua Saksan edustajana knessetissä.

Ensimmäisen matkan teki vuonna 2000 tuolloinen liittopresidentti Johannes Rau, joka pyysi puheessaan anteeksi natsi-Saksan juutalaisvainoja.

Kaikki kansanedustajat eivät hyväksy sitä, että Merkel aikoo puhua saksan kielellä. Ainakin yksi parlamentaarikko uhkaa marssia ulos; hänen mukaansa saksan puhuminen knessetissä ei kerta kaikkiaan käy niin kauan kuin juutalaisvainojen uhreja on Israelissa elossa.

Lähteet: DPA, Reuters, AFP