1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Tiibetiläisten Kiinan vastaiset protestit leviävät

Tiibetiläisten Kiinan vastaiset protestit ovat sunnuntaina levinneet laajemmalle.

Tiibetissä Kiinan vastaiset protestit ovat levinneet pääkaupungin Lhasan ulkopuolelle Poliisi on avannut tulen Kiinan vastaisia mielenosoittajia kohti sunnuntaina Lhasan kaupungin ulkopuolella, kertoo uutistoimisto AFP.

Kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen sunnuntain yhteenotoissa. Dalai Lama on varoittanut samaan aikaan kotimaataan muuttumasta terrorin pesäksi.

Tiibetin pakolaishallituksen mukaan viime päivien levottomuuksissa on kuollut 80 ihmistä. Kiinan viranomaiset ovat ilmoittaneet kuolleiden lukumääräksi kymmenen.

Tiibetiläiset protestoivat luostarissa Etelä-Kiinassa Noin tuhat munkkia ja muuta tiibetiläistä on osoittanut mieltään Etelä-Kiinassa. Asiasta kertoo maanpaossa elävien tiibetiläisten ihmisoikeusjärjestö TCHRD. Protestin kerrotaan alkaneen spontaanisti rukoustunnin jälkeen Amdo Ngaba Kirtin luostarissa, joka sijaitsee Tiibetin naapuriprovinssissa Sichuanissa olevassa Ngaban kaupungissa. Munkkien kerrotaan huutaneen Tiibetin itsenäisyyden ja Dalai Laman paluun sallimista vaativia iskulauseita ja heiluttaneen Tiibetin lippuja. Kiinan turvallisuusjoukot hyökkäsivät tiibetiläislähteiden mukaan luostarin alueelle ja käyttivät kyynelkaasua. Luostari on suljettu. Gansun maakunnassa jännittynyttä Kiinan läntisessä Gansun maakunnassa sijaitsevassa Xiahen kaupungissa mielenosoittajat etenivät lauantaina pääkadulle ja rikkoivat ikkunoita ja kivittivät rakennuksia. YLE Uutisten kirjeenvaihtaja Katri Makkonen kertoo tilanteen olevan sunnuntaina rauhallisempi, mutta edelleen jännittynyt. - Täällä on erittäin paljon poliiseja ja myös armeijaa kaduilla, mutta he ovat pysytelleet poissa luostarin alueelta. Sen sijaan tässä missä minä olen, luostari on pystyttänyt oman katusulkunsa. Kiinan viranomaiset ovat varoittaneet luostarin johtajaa, että munkkeja ei saa päästää ulos, Makkonen kertoo. Tilanteen kehittymistä on Makkosen mukaan vaikea arvioida. - Olen puhunut muutamien munkkien kanssa ja he ovat erittäin peloissaan, koska tietysti tiedetään, että Lhasassa poliisi on ampunut kovilla ja siihen ei tietystikään haluta mennä, Makkonen kertoo. DPA, AFP, YLE Uutiset