Vaalitappio johti hallituksen suurremonttiin Malesiassa

Malesian pääministeri Abdullah Badawi uudistaa hallituksensa kokoonpanon perinpohjin. Badawi nostaa hallitukseen uusia kasvoja ja siirtää veteraanipoliitikkoja syrjään. Hallituksen ministereistä yli puolet on uusia nimiä.

Ulkomaat

Badawi toivoo radikaalien henkilövaihdosten tehostavan maan hallintoa. Pitkäaikainen kauppaministeri Rafidah Aziz on yksi hallituskabinetista pudotetuista. Hänen paikkansa ottaa aiemmin maatalousministerinä toiminut Muhyiddin Yasin.

Poliittisten tarkkailijoiden mukaan Bawadin toimet antavat hallitukselle uudet, tuoreet kasvot ja osoittavat pääministerin lopultakin korvaavan vanhaa kaartiaan uusilla henkilöillä.

Erityishuomiota on saanut ihmisoikeustilannetta kritisoineen Zaid Ibrahimin ottaminen mukaan hallituskokoonpanoon. Hän ei saanut osallistua normaalisti puolentoista viikon takaisiin vaaleihin, mutta hänet valittiin uuteen hallitukseen vastaamaan lakiasioista ja lainsäädännön uudistamisesta.

Uuteen hallituskaartiin on valittu muitakin aiemmin soraääniksi tuomittuja poliitikkoja. Badawi kutisti samalla hallituskabinetin koon 90:stä 68:aan paikkaan. Vanhanmallista hallituskabinettia moitittiin tehottomaksi ja tuhlailevaksi.

Henkilövaihdosten takana ovat puolitoista viikkoa sitten pidetyt vaalit, joissa Badawin kansallinen rintama koki suurimman tappionsa neljään vuosikymmeneen. Hallitus menetti kahden kolmasosan enemmistön parlamentissa ja Badawin eroa alettiin odottaa.

Badawi aikoo kuitenkin pysyä vallassa vaalien takapakeista huolimatta. Hän pitää kansalliseen rintamaan kuuluvan malaijienemmistöä edustavan UMNO-puolueen hänelle viikko sitten antamaa tukea riittävän vahvana luottamuslauseena työnsä jatkamiselle.

Badawi sanoo olevansa myös hyvin tietoinen väistyvän hallituksen saamasta suunnitelmien käytännön toteuttamiseen liittyvästä kritiikistä.

Hän ei aio kuitenkaan edes kutistaa velvollisuuksiaan kritiikin vuoksi vaan suunnittelee jatkavansa väistyvän hallituksen aikana aloittamiensa projektien toteuttamista.

Badawi myös puolusti varapääministeri Najib Razakia häneen kohdistetuilta korruptiosyytteiltä. Badawin mukaan todisteet puuttuvat. Bawadi myös vakuutti heidän keskinäisten väliensä olevan mitä parhaimmat.

Lähteet: AFP, AP