1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Kotkasta kaasuputkihankkeen tärkeä logistiikkakeskus

Kotkasta tulee yksi Itämeren kaasuputkihankkeen tärkeimmistä logistiikkakeskuksista. Kotkan Mussaloon perustetaan putkien päällystyslaitos jo tänä vuonna, ja Hanko saa putkien välivaraston. Hanke työllistää parisataa ihmistä kolmen vuoden ajaksi.

talous

Vaikka Suomen valtio vielä pohtii, voiko Euroopan suurimpiin kuuluvalle rakennushankkeelle myöntää edes ympäristölupaa, on satamakaupunki Kotka jo tarjonnut tilojaan hankkeelle.

Mussalon laajenevassa satamassa päällystetään kolmen vuoden ajan betonilla Saksasta ja Venäjältä tuotavia 12-metrisiä teräsputkiä. Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf näkee, että uusi hanke tulee hyvään aikaan metsä- ja paperiteollisuuden asema on muutoksessa. Ehdolla oli muitakin Itämeren rantakaupunkeja, mutta Kotkalla oli tarjota paitsi työvoimaa myös sopiva tila. Lindelöf uskoo, että Suomen valtio tulee tyytymään hankkeeseen, jonka kaupunginjohtaja näkee myönteisenä. Kotkan kaupunki ei ole missään vaiheessa epäillyt hanketta, ja kaupunki hyväksyi myös Saksalais-venäläisen kaasuputkiyhtiön edustajan lupauksen ympäristöystävällisyydestä. Kaasuyhtiö lupaa ympäristöystävällisyyttä Nord Stream AG lupaa selvittää Suursaaren eteläpuolisen reittivaihtoehdon vielä tänä vuonna, jos Venäjä selvitykset sallii. Yhtiö aikoo myös välttää putkien huuhtelua ympäristölle vaarallisilla kemikaaleilla ja tasoittaa merenpohjaa suomalaisella soralla. Nord Stream AG:n yhteiskuntasuhdejohtaja Sebastian Sass uskoo, että Kotkasta tulee koko hankkeen yksi tärkeimmistä logistiikkatoimipisteistä. - Euroopasta ei löydy toista maakaasuputkihanketta, joka on edennyt näin pitkälle näin lyhyessä ajassa, lisää Sebastian Sass. Kaasuputkeen tarvitaan 100 000 putkea Kaasuputki tulee olemaan 1 200 kilometriä pitkä, ja siihen tarvitaan 100 000 putkea. Puolet niistä päällystetään Kotkassa ja viedään suoraan asennuslaivoille merelle tai välivarastoon Hankoon. Kahden Itämeren pohjaan upotettavan putken kautta on tarkoitus johtaa Venäjältä Länsi-Eurooppaan 55 miljardia kuutiometriä maakaasua vuosittain. Ensimmäisen putken on määrä valmistua kahden vuoden päästä, eikä pitkittyvä lupaprosessi ole Nord Stream AG -yhtiön mukaan viivästyttänyt aikataulua vielä lainkaan. YLE Uutiset

Lue seuraavaksi