Rautatietunneli Helsingin ja Tallinnan välille?

Helsinki ja Tallinna käynnistävät suunnittelutyön merenalaisen rautatietunnelin rakentamiseksi kaupunkien välille. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar allekirjoittivat perjantaina asiaa koskevan aiesopimuksen Tallinnassa.

Kotimaa

Aiesopimuksen mukaan merenalainen rautatieyhteys on muuttunut ajankohtaiseksi Rail Baltica -käytävää kehitettäessä. Kaupunginjohtajat sopivat, että toukokuussa sekä Helsinki että Tallinna anovat EU:lta rahaa alustavia tutkimuksia varten. Tutkimusprojektin kustannuksiksi arvioidaan noin 500 000 - 800 000 euroa. Kumpikin kaupunki on valmis sijoittamaan projektiin 100 000 euroa. Helsinki ja Tallinna muodostavat apulaiskaupunginjohtajien vetämän, erikoisasiantuntijoista koostuvan työryhmän, joka kokoontuu Helsingissä jo ensi kuun alussa. Pajunen: Paljon riippuu EU-rahoituksesta Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ei lähde vielä arvioimaan, millä aikataululla tunnelihanke toteutuisi. YLE Uutisten tavoittama Pajunen sanoo kuitenkin, että tämäntyyppisissä tapauksissa selvitystyö kestää vähintään vuoden verran. Hän arvioikin, että selvitykset saadaan valmiiksi viimeistään ensi vuoden loppuun mennessä. Pajunen sanoo, että paljon on kiinni nyt siitä, miten EU vastaa rahoituspyyntöön. EU:n osuudeksi tunnelirahoituksesta voisi jäädä jopa 600 000 euroa. YLE Uutiset, BNS