Aki Kaurismäki saamassa akateemikon arvonimen

Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäelle esitetään akateemikon arvonimeä. Tasavallan presidentti vahvistanee Taiteen keskustoimikunnan esittämän nimityksen 50-vuotiaalle Kaurismäelle myöhemmin keväällä.

kulttuuri

Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Hannu Saha kieltäytyy vielä kertomasta tarkempia perusteluja sille, miksi Aki Kaurismäelle on arvonimeä esitetty. Saha ei kuitenkaan epäile, etteikö muun muassa Mies vailla menneisyyttä -elokuvastaan tunnetusta ohjaajasta akateemikkoa tulisi. Hän ei usko esityksen kaatuvan.

- Yleensä näin käy, Saha toteaa.

Akateemikon arvonimi voidaan myöntää erittäin ansioituneelle tutkijalle tai taiteilijalle. Taiteen akateemikkoja ovat tällä hetkellä muun muassa kirjailija Paavo Haavikko, taidegraafikko Outi Heiskanen ja kapellimestari Jorma Panula. Elokuva-alaa edustanut akateemikko Rauni Mollberg kuoli syksyllä.

Kaurismäestä tehdystä esityksestä kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lähteet: YLE Uutiset