1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Vietnamissa taistellaan koleraa vastaan

Vietnamissa aloitetaan tällä viikolla kuukauden kestävä hygieniakampanja, jolla pyritään kukistamaan maassa leviävä koleratauti. Koleraan on sairastunut vajaat 140 ihmistä sitten maaliskuun alun. Kyseessä on koleran kolmas laajamittainen puhkeaminen viime lokakuun jälkeen. Tiettävästi kukaan ei ole vielä kuollut tautiin tuona aikana.

Nyt alkavalla hygieniakampanjalla pyritään puuttumaan koleraa levittäviin likaisen ruoan myyntipaikkoihin. Lisäksi saasteiden täyttämiä järviä aiotaan ruopata.

Koleratartunnat ovat levinneet viime viikkoina pääkaupungista Hanoista eteläiseen Ho Chi Minh Cityyn ja kaikkiaan 16 maakuntaan.

Vietnamin hallitus piti viikonloppuna kriisikokouksen koleran takia. Pääministeri Nguyen Tan Dung sanoi, että tauti vaikuttaa paitsi ihmisten terveyteen myös maan sosioekonomiseen kehitykseen, turismiin ja sosiaaliturvaan.

Kolera leviää saastuneen ruoan ja juomaveden välityksellä. Tautia esiintyy etenkin Aasiassa kosteankuumilla alueilla, mutta sen laajamittainen leviäminen korkeatasoisen hygienian maissa on epätodennäköistä.

AFP