Saksalaiset yrittävät keksiä kilogramman uudelleen

Saksalaiset tiedemiehet pyrkivät määrittelemään kilogramman uudelleen. Toimeen ryhdytään, sillä maailmanlaajuisesti käytetty platinasta ja iridiumista valmistettu kilogramman prototyyppi on kadottanut osan painostaan.

Ulkomaat

Tähän asti kilogramman painon määrittelemiseen on käytetty 1870-luvulla valmistettua, Pariisissa vuodesta 1889 kolmen lasikuvun alla säilytettyä sylinteriä ja sen kopioita. Viime vuonna prototyypin huomattiin kuitenkin painavan 50 mikrogrammaa vähemmän kuin siitä valmistetut kymmenet kopiot.

Braunschweigilaisessa tutkimuslaitoksessa työskentelevät tiedemiehet aikovat käyttää kilogramman uudelleen määrittelemiseen halkaisijaltaan kymmenen senttimetrin kokoista, puhtaasta piistä valmistettua palloa.

Piipallon valmistukseen kului viisi vuotta ja noin kaksi miljoonaa euroa. Venäjällä, Itävallassa ja Saksassa tehty pallo painaa nyt mahdollisimman lähelle yhtä kilogrammaa ja on tehty isotooppipuhtaasta pii28:sta.

Saksalaiset tiedemiehet pyrkivät nyt määrittelemään kuinka monta piiatomia pallossa on. Tämän avulla selvitetään kuinka monta piiatomia on kilogrammassa, eikä varsinaista kilogramman prototyyppiä enää tarvitse säilyttää Pariisissa tai muuallakaan maailmassa. Myös kahden miljoonan euron arvoinen piipallo voidaan atomien laskemisen jälkeen tuhota.

Lähteet: AFP