1. yle.fi
  2. Uutiset

Tukholmassa suurpanostus sähköautoihin

Tukholman kaupunki ja energiayhtiö Fortum ovat aloittaneet yhteistyöhankkeen, jonka tavoitteena on edistää nopealla aikataululla sähkökäyttöisten ladattavien hybridiautojen käyttöönottoa. Yhteistyön avulla Tukholmaan on jo tämän vuoden aikana tarkoitus luoda infrastruktuuri sähköhybridiautojen latausjärjestelmää varten.

luonto

Fortumin T & K-ohjelmapäällikön Eero Vartiaisen mukaan tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pysäköintialueille ja parkkitaloihin pystytetään pistoketolppia, joihin autoilijat voivat maksua vastaan kytkeä autonsa latautumaan.

Ruotsin liikenteessä on jo tuhansia hybridiautoja, jotka toimivat sekä polttomoottorilla että sähköllä, ja joissa akku latautuu esimerkiksi jarruttaessa. Sen sijaan pistokkeesta ladattavia hybridejä ei markkinoilla vielä ole. Vartiaisen mukaan niitä on tulossa vuonna 2010 ja Tukholma haluaa saada järjestelmän ennen sitä valmiiksi, jotta autot voisivat yleistyä nopeasti.

Sähköhybridiautot ovat lähes päästöttömiä, varsinkin jos niiden lataamiseen tuotettu sähkö on saatu aikaan päästöttömistä energialähteistä. Fortumin pitkänajan tavoite on, ettei sen sähköntuotannosta aiheudu lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Vartiainen myöntää, että sähkönkulutuksen lisääminen avaa Fortumille uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Fortum oudoksuu tiedotteessaan sitä, että Suomen hallitus ei tunnu lainkaan olevan kiinnostunut sähköautojen edistämisestä. Esimerkiksi valtioneuvoston hiljattain eduskunnalle toimittamassa liikennepoliittisessa selonteossa ei mainita sähköautoja ollenkaan, vaikka polttomoottoriautojen vaihtaminen sähköautoihin olisi merkittävä apu hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi