1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Ranskan rauha järkkyy toukokuussa

Ranskan 78-vuotias presidentti Charles de Gaulle otti vuoden 1968 vastaan sanoilla "Tervehdin vuotta 1968 levollisin mielin". Ja mikseipä hän olisi tervehtinyt? Ranska oli jättänyt hävityt Vietnamin ja Algerian sodat taakseen ja eli rauhallista elämää. Talous kasvoi siitäkin huolimatta, että kehnohkona talousmiehenä pidetty de Gaulle johti maata. Toukokuussa de Gaullen levollisuus oli kuitenkin tiessään ja maa sekasorron vallassa.

Ranskalaisten kasvavan tyytymättömyyden taustalla oli monia seikkoja. Ranskan talous harppasi 60-luvulla eteenpäin ja muutti maata kulutusyhteiskunnaksi.

Myös Ranskan väkiluku kasvoi yllättäen, kun miljoona Pohjois-Afrikassa asukasta muutti maahan. Elintason nousun myötä yhä useammalla nuorella oli mahdollisuus opiskeluun ja sitä käytettiin myös hyväksi. Kymmenessä vuodessa (1958-68) opiskelijoiden määrä oli kasvanut 175 000:sta 530 000:een. Maailmanlaajuinen Vietnamin sodan vastustus ja opiskelijoiden maailmanlaajuinen liikehdintä ( Elävä arkisto kertoo ) antoivat vauhtia kevään tapahtumille. Opiskelijaradikaaleja johtaneen Daniel Cohn-Benditin mukaan myös televisio auttoi osaltaan opiskelijoiden aktivoimisessa. Hänen mukaansa eri puolilla maailmaa toimivien liikkeiden välillä vallitsi tietynlainen yhteys, vaikka niiden johtajat eivät useinkaan tavanneet toisiaan.

- Tapasimme television kautta. Näimme toisemme ruudussa, Cohn-Bendit selitti.

Opiskelijoiden herääminen Kipinä syttyi pariisilaisessa Nanterren yliopistossa 1967. Harvinaisen epäviihtyisän ja keskellä siirtolaislähiötä sijaitsevan kampuksen väkimäärä oli kasvanut nopeasti, mutta opiskelijoilla ei ollut kahviloita, ravintoloita tai mitään muutakaan paikkoja viettää aikaansa. Niinpä he joutuivat istumaan ahtaissa asuntoloissaan, joita valvottiin pikkumaisilla säännöillä. Lopulta opiskelijat suivaantuivat siihen, etteivät he saaneet vapaasti vierailla vastakkaisen sukupuolen asuntoloissa. Nanterren makuuhuonekapinassa miesopiskelijat valtasivat naisten asuntolan eivätkä lähteneet sieltä kuin poliisin voimin. Sama taktiikkaa käytettiin tämän jälkeen lukuisissa yliopistoissa, mutta viranomaisten myönnytykset olivat minimaalisia. Opiskelijoiden aktivoituminen tapahtui yliopistojen vastaisen kritiikin ja yleisen poliittisen heräämisen myötä. Pienet radikaaliryhmät kasvoivat suuremmiksi ryhmiksi, jotka suhtautuivat suurella epäluulolla kaikkia poliittisia järjestöjä kohtaan. Mukana oli radikaalivasemmistolaisia, anarkisteja, trotskilaisia, maolaisia. Yliopistojen epäkohdat ja valtion välinpitämättömyys koskettivat kaikkia. Barrikadit Pariisin kaduilla Tärkein radikaaliryhmä oli maaliskuun 22. päivän liike, joka syntyi juuri Nanterressa. Liikkeellä ei ollut määriteltyä poliittista ohjelmaa tai kiinteää organisaatiota. Se päätti kantansa asioihin kysymys kerrallaan muutamien kymmenien tai satojen aktivistien kokouksissa. Johtajansa Daniel Cohn-Benditin ( katso "Punaisen Dannyn" haastattelu Elävästä arkistosta) mukaan liike edusti "toimivaa vähemmistöä, joka tukee, provosoi ja selventää systeeminvastaista taistelua, sysää joukot liikkeelle, mutta ei johda niitä". Käytännössä ryhmä kannusti opiskelijoita kaikenlaisen kaaoksen luomiseen.

Toukokuun vallankumous alkoi 3. toukokuuta Sorbonnen yliopistolla Pariisissa. Opiskelijat olivat kerääntyneet osoittamaan mieltä yliopiston kurinpitolautakunnan eteen joutuneiden tovereidensa puolesta. Yliopiston rehtori kutsui poliisin hajottamaan joukkoa ja sekasorto oli valmis.

Opiskelijat aloittivat vastarinnan ja poliisi vastasi huutoon pampuilla ja kyynelkaasulla. Noin 2 000 opiskelija ja 1 500 poliisin välinen nujakka kesti noin kuusi tuntia. Lopputuloksena oli lukuisia loukkaantuneita ja 600 pidätettyä opiskelijaa.

Ranskan mellakat samoin kuin monet muut vuoden 1968 protestiliikkeistä sai tuulta purjeisiinsa siksi, että viranomaiset lähtivät tukahduttamaan niitä. Monet ryhmittymät olisivat saman tien kuivuneet ja jääneet unohduksiin, jos niiden olisi annettu olla. Poliisien tulo käänsi kelkan toiseen suuntaan.

Sorbonnen tapahtumien jälkeen tapahtumat alkoivat vyöryä hämmästyttävällä nopeudella. Oli syntynyt kierre, joka kasvatti itseään päivä päivältä. Opiskelijat järjestivät mielenosoituksen, johon viranomaiset vastasivat laitosten sulkemisilla ja kasvavilla poliisijoukoilla. Tämä suututti yhä suuremman osan opiskelijoista ja seuraavaan mielenosoitukseen tuli jälleen suurempi joukko ihmisiä.

Toukokuun 10. poliisit ja opiskelijat ottivat lujasti yhteen Sorbonnessa. Pampuin, kilvin ja kypärin varustettuja mellakantorjuntajoukkoja vastassa oli katukivin ja pulloin varustetut nuoret.

Mielensoittajat kaatoivat autoja ja pystyttivät barrikadeja, joiden suojista harjoittivat sitkeää vastarintaa. Lähitalojen asukkaat hoitivat huoltopuolta tarjoamalla opiskelijoille ruokaa, huopia ja muita tarvikkeita. Barrikadien yön hurja taistelu kesti nelisen tuntia, jonka jälkeen viimeinenkin opiskelijoiden barrikadi antautui. Opiskelijoiden sotilaallinen tappio oli kuitenkin poliittinen voitto, sillä mellakan jälkeen useisiin heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. ( Kuuntele ja katsele tapahtumia Elävästä arkistosta )

Työläisten lakko halvaannuttaa maan Tapahtumat etenivät aivan Cohn-Benditin suunnitelman - jota ei ollut olemassa - mukaan. He sysäsivät joukot liikkeelle ja nyt tapahtumat levisivät omalla painollaan olematta kenenkään hallinnassa. ( Kuuntele Elävää arkistoa )

Seuraavaksi mukaan astuivat työläiset, jotka julistivat yleislakon toukokuun 13. päivä. Työläiset eivät liittyneet opiskelijoihin, vaan katsoivat ajan otolliseksi omien epäkohtiensa, kuten palkan ja työolojen korjaamiseen. Yhdessä järjestettyyn marssiin osallistui kuitenkin yli miljoona ihmistä ja toukokuun lopussa lakossa on lähes 10 miljoonaa ranskalaista.

Tilanne alkaa rauhoittua vasta, kun de Gaulle hajottaa kansalliskokouksen 30. toukokuuta ja määrää maahan uudet vaalit. Tämän jälkeen ammattijärjestöt olivat valmiit hyväksymään heille aiemmin tarjotun sopimuksen, joka sisälsi 35 prosentin minimipalkan korotusta sekä seitsemän prosentin yleiskorotusta.

Yhteiskunnallisten kamppailujen laannuttua myös opiskelijoiden puhti oli poissa. Lomien lähestyminen ja tenttien peruminen tyhjensivät yliopistot ja radikaaleimmatkin ryhmät olivat uupuneet yli kuukauden kestäneessä jatkuvassa taistelussa.

Vaaleissa de Gaullen johtama oikeisto otti selvän voiton ja uuteen vasemmistoon kuuluvat opiskelijat jäivät ilman edustusta. Toukokuun väkivaltaiset yhteenotot ja spontaanin innostuksen äkillinen loppuminen kirpaisi myös muita vasemmistopuolueita, jotka menettivät puolet paikoistaan.

Tilanteen rauhoituttua de Gaulle katsoi vanhana sotilaana jo tulevaisuuteen: opiskelijoiden käteen hyvin sopivat Pariisin latinalaiskortteleiden mukulakivikadut peitettiin syksyllä asfaltin alle.

Janne Huttunen , YLE Uutiset >> VUODEN 1968 KUULUISIMMAT UHRIT << VIETNAM HUOMION KESKIPISTEENÄ >> 40 VUOTTA SITTEN MAAILMA TULI HULLUKSI YLE Teema kertoo Hullun vuoden tapahtumistaKIRJALLISUUS: David Caute: Sixty-Eight - The Year of the Barricades Mark Kurlansky: 1968 - Vuosi joka vavahdutti maailmaa Todd Gitlin: The Sixties: Years of Hope, Days of Rage Veikko Tarvainen: