Suomalaista musiikkia esitellään festivaaleilla Saksassa

Suomalaista pop-muusiikia viedään taas voimalla Saksaan. Helsinki in Berlin - musiikkifestivaali tuo Berliiniin ennätysmäärän suomalaisia taiteilijoita. Tapahtumaa rahoittavat mm. musiikkivientiorganisaatio Musex, Saksan Suomi-instituutti ja pääkaupunkiseudun kaupungit. Lauantaina vientifestivaali avajaiskonsertissa nähtiin Jimi Tenor ja Rinneradio.

viihde

Helsinki in Berlin -tapahtuman budjetti on noin 2 miljoonaa euroa. Pääkaupunkiseudun kunnilta tulee rahasta iso siivu ja niin ikään musiikkiteollisuudelta.

Vaikka Jimi Tenorin ja Rinneradion keikka veti lauantaina ison klubin täyteen lauantaina, myyvät ne Saksassa levyjä melko pienieä määriä. Sen sijaan suomalainen heavy-musiikki myy Saksassa hyvin.

- Festivaaliesiintyjistä Negative on hyvin suosittu ja myös Lovex kasvattaa suosiotaan koko ajan. Tietysti myös 22-pistepirkko ja Disco Ensemble ja Op:l bastards ovat täällä tunnettuja, tapahtuman saksalaisen järjestäjän promoottori Martin Rabitz kertoo.

Yleisön huomiota yritetään saada kiinnitettyä medianäkyvyyden avulla. Toimittajia on yritetty saada kiinnostumaan tapahtumasta laittamalla esille muutakin kuin vain musiikkia.

- Media kiinnostuu kun lehtimiehille on tarjolla useita täkyjä samaan aikaan. Meillä on esillä niin taidetta, designia kuin musiikkiakin, promootiopäällikkö Martin Rabitz sanoo.

YLE Uutiset