Tutkimus: Kuukautiskierto vaikuttaa tupakkalakon onnistumiseen

Tuore yhdysvaltaistutkimus on löytänyt yhteyden naisten tupakoinnin lopettamisen ja kuukautiskierron välillä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Ulkomaat

Minnesotan yliopiston tutkimuksen mukaan naisten on helpompi lopettaa tupakointi ovulaation jälkeen kuin sitä ennen. Syynä on hormonien määrän vaihtelu elimistössä.

Kahdensadan naisen koeryhmä yritti lopettaa tupakoinnin joko kaksi viikkoa ennen ovulaatiota tai sen jälkeen. Testikuukauden aikana ensimmäisestä ryhmästä 86 prosenttia "retkahti", eli poltti ainakin yhden savukkeen. Ovulaation jälkeen yrittäneistä vain 66 prosenttia epäonnistui. Ovulaation aikana munasolu irtoaa munasarjasta.

Tutkijoiden mukaan kuukautiskierron aikana vaihteleva hormonien määrä elimistössä saattaa vaikuttaa vieroitusoireisiin ja nikotiinin poistumisaikaan elimistöstä. Kuukautiskierron vaikutus mielialaan on todettu aiemmissa tutkimuksissa.

YLE Uutiset